torstai 12. marraskuuta 2015

Vinkkejä alatiesynnytykseen

Kaksi päivää laskettuun aikaan ja synnytys alkaa pyöriä entistä enemmän mielessä. Kaksosethan syntyivät reilu puolitoista vuotta sitten suunnitellusti sektiolla a-vauvan perätilan vuoksi, joten olen ensimmäistä kertaa menossa alatiesynnytykseen.


Erilaisia tuntemuksia ja supistuksia on ollut nyt jo muutaman päivän ajan ja kävely ei enää oikein onnistu sulavasti. Eilinen parin tunnin reissu Ikeaan oli vähän liian iso ponnistus ja loppuillan vietinkin sohvalla. Alisa ja Ella lähtivät juuri mieheni äidin luo ainakin yhdeksi yöksi kylään. Tytöt ovat edelleen nukkuneet tosi huonosti, joten saan nyt ainakin yhden ehjän yön nukuttua ja kerättyä voimia synnytystä varten.

Hieman kyllä jännittää - täytyy myöntää. Päällimmäisenä on kuitenkin ajatus, että kaikki menee kyllä hyvin. Jokainen synnytyshän on niin erilainen, joten on tosi vaikeaa valmistautua tietoisesti oikein mihinkään. Tänään olen yrittänyt miettiä kaikkia neuvoja, joita olen kuullut ystäviltäni ja tutuilta synnytykseen ja yrittänyt miettiä, mihin tulisin keskittymään.


Kokoan tähän hieman listaa saamistani neuvoista alatiesynnykseen:

  • Pysy rentona ja yritä välttää pinnallista hengittämistä.
  • Käytä synnytysjakkaraa.
  • Ota kaikki mahdollinen kivunlievitys vastaan.
  • Allas tai suihku auttavat rentoutumaan ennen ponnistusvaihetta.
  • Kipu kuuluu asiaan ja sillä on onneksi hyvä syy.
  • Palkinto on lopulta kaiken kivun ja ponnistelun arvoista! 


Mitä sinä haluaisit lisätä listalle tai miten haluaisit minua synnytysreissulle evästää? Mitä olisit itse halunnut ehdottomasti tietää ennen omaa synnytystäsi? Kiitos kaikille, jotka ehtivät minua valmistaa tulevaa varten <3!


Kuvat on muuten otettu viime viikonloppuna raskausviikolla 39+1. Naapuri sai ylipuhuttua minut vielä kameran eteen, vaikka olo ei tässä vaiheessa enää olekaan hirvaän viehkeä :-). 

16 kommenttia:

  1. Minulle sanottiin ennen synnytystä, että synnytyksen aikana rentouta leukasi. Älä pure hammasta. Leuan rentoutus kuulemma auttaa jotenkin lantioon tai kohdunsuun avautumiseen. Tsemppiä synnytykseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tsempistä ja simppelistä vinkistä! Tämä voi olla minulle tosi hyvä neuvo myös, koska jännitän aika useasti leukojani ja puren hammasta öisin, jos olen stressaantunut. Vinkki on myös helppo muistaa jännittävänä hetkenä. Kiitos <3!

      Poista
  2. Mulla kivunlievityksenä kaksosten syntyessä oli ilokaasu ja epiduraali. Yritin pärjätä ilman mutta supistukset oli niin voimakkaat, että pakko oli ottaa kipulääkitys ja hyvä niin. Oksitosiinilla käynnistettiin. Mä yritin ottaa kivun hyvänä kipuna ja keskityin hengittämään syvään supistusten aikana. Mä pystyin kestämään sen kivun kun ajattelin että tää on nyt sitä "hyvää" kipua, että se kuuluu asiaan. Mulla ei enää ponnistaminen sattunut, sain toisen epiduraalin täydelliseen aikaan ennen ponnistusvaihetta. Mä ainakin koin synnytyksen tosi ihanana ja voimaannuttavana kokemuksena. Taisin ollakin jossakin ihan omassa maailmassa. Tsemppiä! Ja ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mohair kannustavasta kommentista <3! Sinulla tuntuu menneen kaikki synnytyksessä hienosti - ihana kuulla ja se tuo itselle myös positiivista luottamusta tulevaan, jännittävään koitokseen :-).

      Poista
  3. Voi miten kaunis masu! Paljon voimia ja tsemppiä tulevaan koitokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Maija <3! Kiitos voimasta ja tsempeistä!

      Poista
  4. Mun mielestä on tosi hyvä muistaa, että kivunlievitystä ei tarkoita pelkkää lääkkeellistä kivunlievitystä :) paljon löytyy lääkkeettömiäkin vaihtoehtoja. Esim. Tens-laite, liike, synnytyslaulu, vesi, synnytyskumppani hieroo yms. Enää siis tarkoita etteikö lääkkeitä voisi käyttää, mutta näistä kannattaa lähteä liikkeelle! Lisäksi lukisin miten normaali synnytys etenee :) tsemppiä tulevaan! Luota itseesi ja kehosi, se tietää kyllä mitä tekee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Tens on todella hyvä varsinkin lämpöpussin kanssa yhdessä ja oma pärjääminen voi yllättää! Minusta on vähän outoa neuvoa et ota kaikki kipulääkkeet? Jos synnytys etenee hyvin niin voi olla ettei tarvitse kaikkea

      Poista
    2. Kiitos molemmille myös vaihtoehtoisten kivunlievitysten esille tuomisesta. Tosiaan synnytyshän on luonnollinen tapahtuma, jonka monet miljoonat naiset ovat tehneet ja tekevät ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Varmasti tärkeintä on tosiaan luottaa siihen, että itse pystyy siihen ja että kaikki menee hyvin :-).

      Poista
  5. Paljon jaksuja loppurutistukseen <3! Kun urakka on takana, on tunne ihan mieletön - luota siihen :)!

    Ja mulla ainakin helpotti ajatus, että en ole yksin, vaan mulla on ympärillä paras mahdollinen tiimi; minä, mies ja syntyvä pikkuinen <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika-Maria <3! Varmasti loppujen lopuksi kaikesta jää mieleen vaan mahtava lopputulos ja täydellinen onnentunne <3! Onneksi tosiaan tilanteessa ei ole yksin, vaan kaikki yhdessä tsempataan kohti maalia :-)!

      Poista
  6. Kovasti tsemppiä Sanna! <3 Mun mielestä sen parempi, mitä vähemmän tietää! ;) heittäytyy tilanteeseen, kokemus on joka tapauksessa hyvin voimaannuttava. Tuo, mitä anonyymi sanoi leukojen rentouttamisesta, niin sitä sanoivat myös kätilöt minulle, että niska, kaula ja leuka rennoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula <3! Uskoisin olevani aika samoilla linjoilla kanssasi… Voi olla parempi heittäytyä vaan tilanteeseen ja ottaa uusi tilanne vastaan sellaisena, kun se on tulossa. Tuo leuan rentouttaminen voi olla minulle aika ratkaiseva neuvo, koska usein reagoin stressiin ja jännitykseen tuomalla "vahvan leuan" esiin, kuten mieheni asian ilmaisee :-).

      Poista
  7. Ilmottelethan kuulumisianne heti, kun vauva syntyy! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista