perjantai 16. toukokuuta 2014

Ihmisten ilmoilla

Ennen synnytystä olin suunnitellut muutaman päivän reissuja Eurooppaan ja muuta vastaavaa, kun äitiyslomalla on aikaa. Todellisuus iskee… Rutiinejen totuttelu vaatii aikaa ja homma ei ole kovinkaan hallussa, joten lykkään mielelläni suunnitelmia tuonnemmaksi. Toki olisi mahdollista lähteä, mutta en usko sen olevan nautinnollista minulle tai lapsille.

Ensimmäiset viikot elelimme kotona kuplassa ja poistuimme täältä vain neuvolakäynneille. Pikku hiljaa reviiri laajeni lähikauppaan ja muille lähialueille. Lopulta tyttöjen ollessa kuukauden iässä rohkenimme junalla Helsinkiin. Onneksi minulla oli seurana tyttöjen tuleva kummi, jonka sylistä oli apua silloin kun molemmat vauvat itkivät. 

Junamatka meni kivasti, mutta lähes heti rautatieasemalla tyytymättömyys sai vallan. Suuntasimme pikaisesti Stockmannin kuudenteen kerrokseen, jossa menikin sitten seuraavat 2,5 tuntia tyttöjä syöttäessä ja tyynnyttäessä. Kotona imetän tyttöjä samaan aikaan mammuttikokoisella imetystyynyllä, jota ei tietenkään saa pakattua mukaan. Homma siis vie yksittäin aikaa. Huomasin, että olin todella herkkä siitä, että tytöt ovat tyytyväisiä ja emme häiritse ketään itkulla. Olin koko ajan todella stressaantunut.  

Rohkaistuimme kuitenkin jatkamaan syömään Krog Madameen, kuten olimme suunnitelleet. Kun vyöryimme paikalle tuplavaunuinemme ja itkusine vauvoinemme, olin aistivani kanssa ruokailijoissa ja henkilökunnassa pientä närkästystä… No kaiken kaikkiaan tytöt pärjäsivät hienosti: Ella kummitätin sylissä pari kertaa pullosta juoden ja herkempi Alisa minun ponchon alla 2,5h tississä roikkuen :-/. Ei ollut mikään rentouttavin kolmen ruokalajin illallinen… Mutta emme ainakaan aiheuttaneet kovin paljon ylimääräistä ääntä. Tietenkään ravintolassa ei ollut vaipanvaihtopöytää, joten jouduin tekemään vaipanvaihdon wc:n lattialla viltin ja harson päällä. Tunsin itseni niin huonoksi äidiksi :-/!

Paluumatkalla olin yksin tyttöjen kanssa täydessä junassa ja jouduimme seisomaan koko matkan. Reissusta väsyneet vauvat alkoivat itkemään ja en saanut tyynnyteltyä heitä kuin sylissä. Syliä ei heiluvassa junassa riitä molemmille yhtä aikaa, joten keinot meinasivat loppua ja kanssamatkaajat hermostua. Onneksi eräs ulkomaalaistaustainen rouva tuli tarjoamaan apuaan ja Ella matkustikin kymmenisen minuuttia hänen sylissään tyytyväisenä.

Kotiin päästyä molemmat vauvat huusivat täyttä kurkkua ja minä vannoin, ettei me ikinä enää poistuta kodin ulkopuolelle. Ei ainakaan parin päivän päästä olevalle vappupiknikille Ullanlinnanmäelle, kuten olin suunnitellut. En ollut vielä näppäryydeltäni niin sujuva äiti, että pystyisin hallitsemaan tilanteet, joita joutuisimme kohtaamaan. Vauvat eivät myöskään olleet siihen valmiita, koska syöttövälit olivat vain noin kaksi tuntia.

No, se vappupiknik jäi väliin tänä vuonna, mutta kyllä me vielä sinne Euroopan minikaupunkilomalle mennään tämän kesän aikana ;-)ehkä…





torstai 15. toukokuuta 2014

Minun nimeni on...

Tyttöjemme ristiäiset pidetään vasta kesäkuun lopussa, koska ulkomailla asuva sylikummi pääsee silloin vasta Suomeen kesälomallaan. Olemme jo alusta lähtien kutsuneet vauvoja heidän oikeilla nimillään ja emme ole myöskään salanneet nimiä muilta. Julkistan siis nimet täälläkin, koska kesäkuun loppuun on vielä pitkä aika ja en halua enää käyttää A-tyttö ja B-tyttö nimityksiä.



Isosisko A-tyttön nimi on...

Emma Alisa

Eli hänen kutsumanimensä on Alisa. Alisa nimi tulee viime elokuulta, jolloin olin juuri saanut tietää olevani raskaana ja olin Flow festareilla kuuntelemassa Alicia Keysiä. Kun tulin kotiin, ehdotin heti miehelleni nimeä Alicia. Hän ei innostunut asiasta, koska koki sen olevan epäsuomalainen. Asia jäi hautumaan ja nimi palasi mieleen kerta toisensa jälkeen. Alisa nimi oli meistä molemmista sopiva. 


Pikkusisko saa nimekseen…

Ella Amelie

Kuopuksemme nimi ei ollutkaan yhtä selkeä päätös. Mieheni toi asian esiin noin tunti ennen tyttöjen syntymää. Supistusten välillä hän ehdotti Ella nimeä, joka oli kyllä ollut myös monella ehdokaslistalla. Sanoin hänelle, etten pysty nyt keskittymään nimiasioihin, kun kivut ovat sen verran kovat. Mieheni kuitenkin vaati, että päätämme toisenkin tytön nimen ennen syntymää ja niin päätös tehtiin. Myöhemmin muistin, että olimme saaneet leikkimieliseksi häälahjaksi pikkuveljeltäni ja tyttöjen tulevalta kummisedältä harjoitusvauvanuken, jonka veljeni oli nimennyt Ellaksi. Nimi sopi siis täydellisesti, vaikka päätös oli tehty pikaisesti. 



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mama kuntoon

Olin eilen raskausajan jälkitarkastuksessa, jossa todettiin raskaudesta toipumisen olevan normaalissa aikataulussa. Itse en ole täysin tyytyväinen, koska paino on edelleen +5 kg ajasta ennen raskautta. Mitään muutosta tähän ei ole tullut reilussa kuudessa viikossa, vaikka täysimetän kaksosia. Syy taitaa kuitenkin olla tiedossa - yltiöpäinen herkuttelu ja liikunnan puute :-). 

Vatsalihakset ovat vielä noin 2,5cm päästä toisistaan, joten suorien vatsalihasten treenaus on aloitettava varovasti. Olen käyttänyt lähes koko ajan - päivin ja öin hankkimaani bff belly bandit vyötä ja uskon, että siitä on ollut apua kohdun supistumisessa ja keskivartalon palautumisessa, vaikka entisellään vatsa ei vielä todellakaan ole. Vyön käyttöä on ohjeistettu jatkamaan 8 viikkoa synnytyksestä, joten jatkan vielä sen käyttöä muutaman viikon.

Lääkärin mukaan saan aloittaa kaikenlaisen liikunnan pikku hiljaa. Ostin uudet juoksulenkkarit ja trikoot ja olen käynyt jo juoksemassa (hölkkäämässä) muutaman kerran 5km lenkkiä. Ihan huippufiilis, kun jaksaa juosta ja lempimusiikki kannustaa eteenpäin! 

Tänään menen jumppaan ekaa kertaa. Aluksi ajattelin, että en ehdi millään tiheiden imetysaikojen välissä mihinkään, mutta nyt olen muuttanut mieleni, koska tarvitsen omaa aikaa erossa tytöistä ja myös kroppani tarvitsee liikuntaa ja vastapainoa huonoille imetys- ja kantoasennoille. Pumppaan siis maitoa talteen ja mieheni saa hoitaa syötöt tarvittaessa minun ollessa poissa. 

Tavoitteena on päästä seuraavan kuuden viikon aikana ainakin -3kg ja saada kroppaa ja erityisesti vatsaa kiinteämmäksi. Kesäkuun lopussa on tyttöjen ristiäiset ja haluaisin olla siellä melko freesinä. Mama ja maman maha kuntoon :-)!



tiistai 13. toukokuuta 2014

Lastenkliniikalla

Olimme eilen ensimmäistä kertaa lastenkliniikalla B-tytön käden kehityshäiriön takia. Tapasimme käsikirurgin ja toimintaterapeutin. Oli ihanaa saada lisää infoa asiasta ja välittömästi tunsimme olevamme todella hyvissä käsissä. 

Tyttömme kaltaisia kehityshäiriöitä omaavia vauvoja syntyy vain keskimäärin viisi vuosittain Suomessa. Eri syistä raaja voi jäädä kehittymättä ja käsikirurgin mukaan tämä on tapahtunut raskausviikoilla 6-8. Itsellä on edelleen hieman huono mieli asiasta, koska yksi häiriön aiheuttaja on säteily, jolle tiedän altistuneeni työssäni. Toki häiriön on voinut aiheuttaa myös joku muu syy ja syytä ei tulla tutkimaan sen tarkemmin.

Hoitona vasempaan käteen voidaan valmistaa proteesi tai lapsi voi elää myös todella hyvää elämää lyhyen käden kanssa ja opetella eri taitoja omalla tavallaan. Proteesin käyttö on hyvä aloittaa jo aikaisessa vaiheessa, jotta lapsi tottuu proteesiin. Vanhemmat tekevät siis lapsen puolesta päätöksen proteesin käytön aloittamisesta, mutta myöhemmin halutessaan lapsi voi toki luopua siitä.

Olimme jo sairaalassa päättäneet mieheni kanssa, että aloitamme tytölle proteesihoidot. Saimme tavata Hyvinkään sairaalassa erään sairaalan työntekijän, jolla oli vastaava vamma vasemmassa kädessään. Hän kertoi avoimesti omasta elämästään ja lämpimästi suositteli proteesin kokeilemista. B-tyttö saa näillä näkymin ensimmäisen proteesinsa 4-7 kuukauden iässä.

Luonnollisesti vanhempien rooli ja kannustus on ensisijaisen tärkeää, kun lapsi opettelee elämään proteesin kanssa. Olen itse vielä hieman herkkä asian suhteen, mutta on hienoa huomata vahvistuvansa koko ajan. Tuntemattomien pitkät katseet ja erilaiset reaktiot kuitenkin tuntuvat vielä pahalle ja näin tulee olemaan varmasti vielä pitkään.

Saimme erilaisia esitteitä proteeseista ja dysmeliasta. Tapaamme toimintaterapeutin uudestaan noin kuukauden päästä, jolloin juttelemme lisää asioista. Itselleni tärkeintä tulee lähikuukausina varmasti olemaan vertaistuki. Muut perheet osaavat  kertoa parhaiten meille, kuinka arki vamman kanssa sujuu ja on mielenkiintoista tavata lapsia, jotka jo käyttävät proteesia.

Toimintaterapeutti muistutti, että meidän tyttärellemme elämä pienen käden kanssa tulee olemaan luonnollista, koska hän on syntynyt näin. Isompi shokki olisi menettää käsi myöhemmässä elämänvaiheessa. On myös mahtavaa huomata meidän vauvan luonteessa paljon piirteitä siitä, että hänestä kasvaa todella reipas ja urhea tyttö. Luottavaisin mielin siis tulevaan :-).









maanantai 12. toukokuuta 2014

Ensimmäinen äitienpäivä

Sain viettää ensimmäistä äitienpäivääni lapsuudenkodissani äitini, mummini ja tyttöjeni kanssa. Koko viikonloppu oli todella mieleenpainuva ja tunteikas. Kävimme yhdessä läpi lapsuusmuistoja ja katselimme kuvia vauva-ajoiltani. Kuinka paljon tytöt muistuttavatkaan ulkonäöltä minua vauvana! 

Aika on vierähtänyt todella nopeasti, mikä ei sinäänsä yllätä yhtään. Vauvat ovat jo kuusi viikkoisia ja kasvaneet todella paljon. Syntymäpainoon on tullut jo melkein kaksi kiloa lisää. Omaa aikaa ei tunnu löytyvän yhtään. Vauvojenhan piti ekoina kuukausina vain nukkua ja syödä :-D. Nyt todella vasta tajuaa kuinka itsekästä elämää on ennen tätä viettänyt. Elämä on muuttunut täysin, mutta positiivisella tavalla tietenkin.

Tytöt ovat olleet melko levottomia, itkuisia ja vatsavaivaisia. Vasta nyt viimeisen viikon aikana tuntuu, että tilanne alkaa helpottaa. Syöttövälit ovat pidentyneet ja uni alkaa olla levollisempaa. Saattaa myös olla, että itse alkaa oppia arjen pyörittämistä paremmin ja itsevarmuus on kasvanut. Mieheni palasi töihin noin kaksi viikoa sitten, mutta olen ollut yksin vauvojen kanssa vasta vain viisi päivää.

Aivan mahtavaa saada olla äiti! Olen niin kiitollinen <3.

Synnytyksen jälkeen sairaalassa

Onnistuimme saamaan perhehuoneen, jonka tärkeys korostui vielä entisestään B-vauvan käden kehityshäiriön takia. Olin itse leikkauksen jälkeen aika pihalla ja tarvitsin tukea vauvojen hoidossa, sekä tämän yllättävän asian käsittelyssä. Oli todella tärkeää, että saimme yksityisyyden ja rauhassa käsitellä tätä yllättävää asiaa keskenämme.

Mieheni oli hakenut jo tietoa netistä kehityshäiriöstä samalla kun oli pitänyt tyttöjä ihokontaktissa. Häiriötä kutsutaan nimellä Dysmelia. Dysmelialla tarkoitetaan synnynnäistä raajaepämuodostumaa. Sen aste saattaa vaihdella pienistä sormien epämuodostumista aina kaikkien raajojen vaikeisiin epämuodostumiin.

Netistä oli löytynyt myös hienoja esimerkkitarinoita, joissa kerrottiin siitä kuinka hienosti vamman kanssa voi elää. Mieheni oli siis todella positiivisellä mielellä minua odottamassa, kun saavuin heräämöstä. Tämä antoi minullekin paljon tsemppiä, ettei asia todella ole maailmanloppu. Saimme rauhassa käydä asiaa läpi kahdestaan. Tuore isä myös soitteli läpi lähimmät sukulaiset ja ystävät, mukaan lukien omat vanhempani. En tuntenut vielä olevan tarpeeksi vahva kertomaan kehityshäiriöstä kenellekään. Pelkäsin kuulijan voimakasta reaktiota ja sen vaikutusta mieleeni.

Onnitteluviestejä sateli puhelimeeni, mutta en kyennyt vastaamaan yhteenkään. Elin koko sairaala-ajan kuplassa, johon ei mahtunut kukaan huoneemme ulkopuoleinen. Halusin keskittää kaiken huomioni olelliseen, eli uuteen perheeseemme. 

Pääsin ylös sängystä ensimäisen päivän iltana melko vaivattomasti. Olin odottanut jotain suurempaa kipua, koska minulla oli kokemusta selkäleikkauksen jälkeisestä jalkeillenoususta, joka oli tuntunut huomattavasti vaikeammalta. Sain kipulääkitystä sännöllisesti ja vielä lisää tarvittaessa, joten en joutunut tuntemaan pahoja kipuja koko sairaalassa oloaikana.

Kävelin suihkuun leikkauksesta seuraavan päivän aamuna. Oli ihanaa päästä raikastavaan suihkuun. Mahani oli vielä todella turvoksissa. Toinen suihkussa samaan aikaan ollut nainen luuli minun olevan vielä synnyttämään menossa :-D.

Tytöillä oli paljon lapsivettä mahalaukussa, joka tuli ulos ensimäisen vuorokauden aikana oksenteluna. Muuten he voivat mainiosti ja söivät hyvällä ruokahalulla. A-tyttö söi innokkaasti rintaa ja sai tarvitsemansa ruoan suoraan rinnasta. B-tyttö ei saanut rinnasta kunnon imuotetta ja yritinkin saada häntä syömään  rintakumin avulla, mutta jouduimme antamaan hänelle paljon lisämaitoa jokaisen syöttökerran jälkeen. Tyttöjen sokereita tarkkailtiin kahden ensimäisen vuorokauden aikana, koska heidän syntymäpainonsa oli alle kolme kiloa.

Saimme todella hyvää ja kannustavaa huolenpitoa Hyvinkään sairaalassa ja pääsimme heti hyvin kiinni vauvan hoitoon liittyviin asioihin. Minulla oli mukana oma imetystyyny, jolla pystyin heti treenaamaan vauvojen imettämistä yhtä aikaa. Mieheni hoiti täysin vaipanvaihdon ja siihen liittyvät puhdistusrutiinit. Lisäksi hän piti tarkkaa kirjaa ruoka-ajoista, vaipanvaihdosta, painonkehityksestä ja sokeriarvoista.

Sairaalassa tehtiin myös lisätutkimuksia B-vauvalle, koska yhteen kehityshäiriöön saattaa liittyä myös muita kehityshäiriöitä. Hänelle tehtiin mm. sydän- ja vatsaultrat. Olimme todella helpottuneita, ettei  mitään muuta elintoimintoihin liittyvää häiriötä löydetty. Käymme vielä varmuuden vuoksi myöhemmin sydänultrassa, mutta mitä todennäköisemmin kaikki on kunnossa.

Koko sairaalassa viettämämme aika on jäänyt todella positiivisena mieleeni. Olimme molemmat uudesta vanhemmuudesta onnesta sekaisin, tyttäremme olivat ihastuttavia ja uusi ihana vaihe elämässä alkamassa. Sairaalasta lähtö tuntui jännittävälle ja mieheni kertoikin autolla ajamisen tuntuneen todella hurjalle, koska takapenkillä oli todella kallisarvoinen lasti. Siitä hetkestä olimme omillamme ja meidän oli pärjättävä vanhempina ilman sairaalahenkilökunnan apua.