sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tyttö


Ella on jo reilun viikon toistellut ahkerasti tämän hetken lempisanaansa, joka on "tyttö". Hän osoittelee ahkerasti näkemiään ihmisiä tai kuvia ja kaikki ovat hänen mukaansa tyttöjä. Ella taisi tietää jo etukäteen meitä muita paremmin, että myös tuleva vauvamme on TYTTÖ :-)!

Kävimme maanantaina Hyvinkän sairaalassa rakenneultrassa, jossa saimme katsella tulevaa lastamme yllättävän selkeältä kuvaruudulta. Kätilö totesi mm. aivojen, sisäelinten, raajojen ja  sydämen rakenteen ja toiminnan normaaliksi. Olimme myös helpottuneita sormia ja varpaita laskiessamme, että ainakin tällä hetkellä vauvalla oli kaikki raajat normaalisti kehittyneet. (Kuitenkin todettakoon, että myös Ellan rakenneultra puolitoista vuotta sitten näytti, että hänellä oli sillä hetkellä normaalisti kehittynyt vasen käsi ja sormet.) Saimme kätilöltä tiedon myös sukupuolesta, joka oli siis tyttö.


Voin toki myöntää, että molemmat meistä olivat toivoneet poikaa. Nyt kuitenkin totuttelemme ajatukseen kolmannesta ihanasta tytöstä. Meidän tyttökolmikosta tulee luultavati todella tiivis porukka, jotka toivottavasti pysyvät läheisinä ja toistensa tukena läpi heidän elämänsä. Vaatehankintoja tuskin tulemme alkuun paljon tekemään, kun isosiskoilta jää mukavasti sopivia ja hyväkuntoisia vaatteita. Heidän isänsä voi olla hieman helisemässä, kun tytöt kasvavat ja tulevat lähes samaan aikaan teini-ikään ;-). Onneksi siihen on vielä monta, monta vuotta!


5 kommenttia:

  1. Oih, paljon paljon onnea tyttölupauksesta! <3 ihana tyttökolmikko luvassa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Paula <3! Tyttöenergiaa riittää ;-)!

    VastaaPoista
  3. Onnea! <3 Varmasti saatte kasaan upean kolmikon, joka pitää yhtä koko elämänsä ajan!

    VastaaPoista
  4. Onnea tyttösestä! <3 Valloittava tyttökolmikko teille tulee :)

    VastaaPoista