keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Toukkatreffit

Eilen kokoonnuimme neuvolan perhevalmennuksessa tapaamieni äitien ja vauvojen kanssa meille viettämään (lumi!)sateista iltapäivää. Vauvamme ovat kaikki syntyneet puolentoista kuukauden sisällä toisistaan, joten kaikki elävät samaa ikävaihetta esikoislastensa kanssa. 

Iltapäivä sujui leppoisasti, vaikka saman katon alla olikin kahdeksan vauvaa ja seitsämän äitiä. Ihanaa huomata, kuinka omatkin tytöt selvästi nauttivat muiden vauvojen seurasta. Äidit saavat vaihtelua arkeen ja kaivattua vertaistukea. 

Minulla oli samalla hyvä testiryhmä maistamassa kastejuhlaan suunnittelemiani tarjoiluja. Kokkasin bataatti-fetasalaattia ja tonnikalapiirakkaa. Salaatti onnistui hyvin ja sen otan kastejuhlan menuseen, mutta tonnikalapiirakan tilalle yritän löytää jotain maukkaampaa. Leivoin myös ensimmäistä kertaa cakepopseja, jotka olivat yllättävän isotöisiä, mutta onnistuvat hyvin ja aion tarjota niitä myös ensiviikolla. Täytyy vain hienosäätää koristelua ja keksiä kauniimpi alusta, jolle ne laittaa esille.







2 kommenttia:

  1. Savulohesta saa tosi maukkaan piirakan :) Ite oon tehnyt sellasta, mihin tuli päälle pannulla kuullotettua paprikaa & sipulia :) Päälle kaadoin kerma-juustoseoksen, johon käytin cheddarjuustoa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Iina <3! Kuulostaa maukkaalle! Kävin juuri ostamassa tarvikkeet siihen ja testailu jatkukoon :-)...

    VastaaPoista