keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kuvia menneisyydestä

Sain vihdoin aikaiseksi viedä vanhan rikkoutuneen läppärini korjattavaksi. Tuomio itse koneen korjauksesta oli minulle jo selvillä, sillä se oli ollut eri tietokonekorjaamoilla jo aiemmin. Kone oli siis vanha ja ei pelastettavissa, mutta halusin sinne talletetut kuvat kovalevyltä. Muutamassa eri paikassa ei oltu osattu auttaa minua, joten koko projekti oli unohtunut ja läppäri ajelehti jossain kaapiston alalaatikossa.

Kaivoin koneen vielä esiin ja päätin koittaa vielä onneani kuvatiedostojen pelastamiseksi, sillä tietenkään minulla ei ollut varmuuskopioita missään tallessa :-/. Myönnettäköön, etten ole suuri järjestyksen ihminen ja tämä näkyy myös tietojen käsittelyssä. Yksi lempibloggarini Essi kirjotteli muuten hyviä vinkkejä valokuvien organisointiin muutama päivä sitten Esmeralda's blogissa.

Muutaman päivän päästä sain tuomion tiedostojen kohtalosta. Kaikki kansiot saataisiin talteen, mutta kustannusarvio oli yli kuusisataa euroa. Ihanan kallista! Siinä joutui hetken miettimään  kuvatiedostojen merkitystä itselle. Harkinnan jälkeen pyysin kuitenkin experttejä tekemään tilaustyön loppuun. Kyseessä on kuitenkin kuvat aikajaksolta, kun olin 20-27-vuotias ja en halunnut menettää kuvia.

Nyt kuvia katsellessa olen todella tyytyväinen, että sain ne vielä pelastettua. Paljon on eri tapahtumia ja muistoja olisi saattanut jäädä unholaan. Kuvat tuovat niin mukavasti muistot esiin. Pienetkin hetket elää ja tuntee taas uudestaan. Jokohan nyt kantapään kautta opin varmuuskopioiden merkityksen?

Loppuun vielä yksi kuvista ajalta, jolloin olin vähän nuorempi, nätimpi ja notkeampi :-P






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti