maanantai 12. toukokuuta 2014

Synnytyksen jälkeen sairaalassa

Onnistuimme saamaan perhehuoneen, jonka tärkeys korostui vielä entisestään B-vauvan käden kehityshäiriön takia. Olin itse leikkauksen jälkeen aika pihalla ja tarvitsin tukea vauvojen hoidossa, sekä tämän yllättävän asian käsittelyssä. Oli todella tärkeää, että saimme yksityisyyden ja rauhassa käsitellä tätä yllättävää asiaa keskenämme.

Mieheni oli hakenut jo tietoa netistä kehityshäiriöstä samalla kun oli pitänyt tyttöjä ihokontaktissa. Häiriötä kutsutaan nimellä Dysmelia. Dysmelialla tarkoitetaan synnynnäistä raajaepämuodostumaa. Sen aste saattaa vaihdella pienistä sormien epämuodostumista aina kaikkien raajojen vaikeisiin epämuodostumiin.

Netistä oli löytynyt myös hienoja esimerkkitarinoita, joissa kerrottiin siitä kuinka hienosti vamman kanssa voi elää. Mieheni oli siis todella positiivisellä mielellä minua odottamassa, kun saavuin heräämöstä. Tämä antoi minullekin paljon tsemppiä, ettei asia todella ole maailmanloppu. Saimme rauhassa käydä asiaa läpi kahdestaan. Tuore isä myös soitteli läpi lähimmät sukulaiset ja ystävät, mukaan lukien omat vanhempani. En tuntenut vielä olevan tarpeeksi vahva kertomaan kehityshäiriöstä kenellekään. Pelkäsin kuulijan voimakasta reaktiota ja sen vaikutusta mieleeni.

Onnitteluviestejä sateli puhelimeeni, mutta en kyennyt vastaamaan yhteenkään. Elin koko sairaala-ajan kuplassa, johon ei mahtunut kukaan huoneemme ulkopuoleinen. Halusin keskittää kaiken huomioni olelliseen, eli uuteen perheeseemme. 

Pääsin ylös sängystä ensimäisen päivän iltana melko vaivattomasti. Olin odottanut jotain suurempaa kipua, koska minulla oli kokemusta selkäleikkauksen jälkeisestä jalkeillenoususta, joka oli tuntunut huomattavasti vaikeammalta. Sain kipulääkitystä sännöllisesti ja vielä lisää tarvittaessa, joten en joutunut tuntemaan pahoja kipuja koko sairaalassa oloaikana.

Kävelin suihkuun leikkauksesta seuraavan päivän aamuna. Oli ihanaa päästä raikastavaan suihkuun. Mahani oli vielä todella turvoksissa. Toinen suihkussa samaan aikaan ollut nainen luuli minun olevan vielä synnyttämään menossa :-D.

Tytöillä oli paljon lapsivettä mahalaukussa, joka tuli ulos ensimäisen vuorokauden aikana oksenteluna. Muuten he voivat mainiosti ja söivät hyvällä ruokahalulla. A-tyttö söi innokkaasti rintaa ja sai tarvitsemansa ruoan suoraan rinnasta. B-tyttö ei saanut rinnasta kunnon imuotetta ja yritinkin saada häntä syömään  rintakumin avulla, mutta jouduimme antamaan hänelle paljon lisämaitoa jokaisen syöttökerran jälkeen. Tyttöjen sokereita tarkkailtiin kahden ensimäisen vuorokauden aikana, koska heidän syntymäpainonsa oli alle kolme kiloa.

Saimme todella hyvää ja kannustavaa huolenpitoa Hyvinkään sairaalassa ja pääsimme heti hyvin kiinni vauvan hoitoon liittyviin asioihin. Minulla oli mukana oma imetystyyny, jolla pystyin heti treenaamaan vauvojen imettämistä yhtä aikaa. Mieheni hoiti täysin vaipanvaihdon ja siihen liittyvät puhdistusrutiinit. Lisäksi hän piti tarkkaa kirjaa ruoka-ajoista, vaipanvaihdosta, painonkehityksestä ja sokeriarvoista.

Sairaalassa tehtiin myös lisätutkimuksia B-vauvalle, koska yhteen kehityshäiriöön saattaa liittyä myös muita kehityshäiriöitä. Hänelle tehtiin mm. sydän- ja vatsaultrat. Olimme todella helpottuneita, ettei  mitään muuta elintoimintoihin liittyvää häiriötä löydetty. Käymme vielä varmuuden vuoksi myöhemmin sydänultrassa, mutta mitä todennäköisemmin kaikki on kunnossa.

Koko sairaalassa viettämämme aika on jäänyt todella positiivisena mieleeni. Olimme molemmat uudesta vanhemmuudesta onnesta sekaisin, tyttäremme olivat ihastuttavia ja uusi ihana vaihe elämässä alkamassa. Sairaalasta lähtö tuntui jännittävälle ja mieheni kertoikin autolla ajamisen tuntuneen todella hurjalle, koska takapenkillä oli todella kallisarvoinen lasti. Siitä hetkestä olimme omillamme ja meidän oli pärjättävä vanhempina ilman sairaalahenkilökunnan apua.










2 kommenttia:

  1. Muistan vain jostain lukeneeni lauseen "erityiset ihmiset saavat erityisiä lapsia" :) <3 Todennäköisesti tuo kehityshäiriö ei tule suuremmin vaikuttamaan lopulta aikuisiässä, sillä tyttö oppii kaikki kikat tekemään toisella kädellä.

    Meidän Alinalla on aivokasvaimen leikkauksen poistosta tullut vasempaan silmään vaiva, eli tyttö ei näe ääreisrajoja vasemmalla silmällä. Hyvä vertauskuva tästä on, että lautasesta jää aina syömättä vasen puoli koska ei tajua, että sekin on olemassa. Kovasti sitä treenaamme nyt kotona, mutta tämä on pieni vaiva siihen nähden, että tyttö on hengissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä teillä on Iina ollut todella haastava alkutaival teidän tyttöjen elämässä... Ihana kuulla, että kasvain on saatu poistettua, vaikka silmään jääkin tästä muistona vamma. Varmasti hän oppii hienosti elämään sen kanssa. Voimia teille <3!

      Poista