perjantai 8. elokuuta 2014

Berliinissä

Matkamme Berliiniin oli siis kaikin puolin onnistunut! Kaupungissa riittää nähtävää, se on edullinen, ruoka on hyvää ja minulla ainakin oli turvallinen olo siellä liikkuessani. Tytöt olivat suurimman osan ajasta tyytyväisiä, vaikka ilma oli helteinen ja olimme liikenteessä suuren osan päivästä. 

Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa yli kahden vuoden jälkeen ystävääni Karimia, johon tutustuin ollessani töissä Arabiemiraateissa. Nyt Karim on muuttanut takaisin kotimaahansa Saksaan ja otti meidät ilolla vieraaksi luokseen. Yllätyksenä ehdimme nähdä myös toisen Abu Dhabi ystävä Szilvian, joka oli lentämässä Berliinin kautta kotoaan Unkarista takaisin Emiraatteihin. Täydellinen ajoitus! Ehdimme myös ennen kotiin lähtöä tavata pikaisesti ystäväni Suomesta, jotka olivat kaupungissa samaan aikaan. 

Kolme päivää meni hujauksessa. Näimme hyvin pienen osan Berliinistä. Karim meni aina illaksi töihin ja meidän piti olla takaisin kotona kuuden aikoihin, koska en halunnut sotkea tyttöjen iltarutiineja. Tilasin iltaisin todella kivasta ja edullisesta nettipalvelusta ruokaa itselleni ja katselin leffoja tyttöjen nukkumaan menon jälkeen.

Berliini on pinta-alallisesti todella laaja kaupunki, joten kaikkeen siirtymiseen meni paljon aikaa ja voimia. Vaunuilla oli suht näppärää liikkua julkisilla, mutta jollain metroasemilla ei ollut ollenkaan hissiä tai liukuportaita. Siksi mielummin liikuin bussilla ja S-bahnilla. Onneksi auttajia oli aina tarjolla valmiina nostamaan vaunuja kanssani, jos en päässyt jostain menemään yksikseni.

Asuimme lännessä Charlottenburgin alueella, josta pääsi kävellenkin moneen paikkaan, kuten eläintarhaan ja KeWeDe tavarataloon.  Alue oli rauhallinen ja siisti ja toi mieleeni Helsingin Töölön. 

Karimilla oli todella kiva ja äskettäin remontoitu koti. Nukuin tyttöjen kanssa samassa parisängyssä, koska vaunujen kopat eivät olleet enää tarpeeksi tilavat yöunille. Emme ole tottuneet perhepetiin, joten tytöt olivat levottomia ja heräilivät enemmän, kuin normaalisti. Minulla oli imetystyynyni mukana, joten syöttörutiinit eivät muuttuneet kotioloista.

Haluan ehdottomasti mennä uudelleen Berliiniin! Haluaisin mennä vielä ainakin shoppailemaan, joulumarkkinoille, eläintarhaan, Checkpoint Charlieen ja DDR museoon. Onneksi kaupunkiin ei ole pitkä lentomatka ja lennot ovat edullisia. Suosittelen :-)!















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti