lauantai 23. elokuuta 2014

Pikavisiitti mökille ja matkan suunnittelua

Miehelläni on tosiaan loppukuukausi lomaa ja olemmekin viimeisen viikon miettineet sopivia suunnitelmia lomalle. Työsuhteen päättyessä myös henkilökuntahintaiset lentolippuedut loppuvat ja minä haluan ehdottomasti ottaa niistä eduista ilon irti loppuun asti. Siispä suuntaamme reissuun :-)!

Vauvojen kanssa Eurooppan matka olisi helpoin ja huolettomin, mutta päätimme lähteä kaukolennolle lippueduilla. Eurooppaan pääsee helposti ja edullisemmin sitten myöhemminkin… Mietimme Hong Kongia tai Singaporea, mutta päädyimme lopulta Nykin lentoihin.

Suunnitelmana lentää New Yorkiin, josta vuokraamme auton ja ajamme rannikkoa pitkin pohjoiseen, kohti Bostonia. Aikaa meillä on viikko, joten pikainen mini roadtrip siitä tulee. Suunnitelmana pysähtyä New Londonin Mysticissä, Cape Codin Dennis Portissa ja Provincetownissa ja Bostonissa, josta lennämme takaisin Suomeen.

Haasteena vauvojen kanssa tulee olemaan aikaero, joka on seitsämän tuntia. Toivottavasti saisimme hienosti opitun päivärytmin takaisin hallintaan kotiinpaluun jälkeen. Tietysti myös pitkät lennot ja roadtripillä päivittäin vaihtuvat kaupungit ja hotellit tuovat omat haasteensa vauvojen kanssa matkustamiseen.

Vilkuilin kyllä myös matkanjärjestäjien äkkilähtöjä Välimerelle. Kiva all inclusive hotelli, jossa voisi stressittömästi löhöillä lähtemättä yhtään mihinkään kieltämättä houkuttelisi. Hotelliesittelyn baby pool, ohjatut jumppatunnit ja kauniit kuvat saivat minut melkein muuttamaan mieleni matkakohteen suhteen. Kuitenkin päädyimme lopulta alkuperäiseen suunnitelmaan roadtripistä. Ehdimme sitten tyttöjen kanssa Välimeren Bamse-klubihotelleihin vielä moneen.

Koiramme ovat hoidossa vanhemmillani. Veimme koirat mökille ja vietimme samalla pari yötä siellä isän syntymäpäiviä juhlistaen ja tehden hotellivarauksia ja matkajärjestelyjä. Nyt kaiken pitäisi olla aika valmista huomista lähtöä varten. Jännitystä ilmassa!




  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti