lauantai 25. lokakuuta 2014

Vauvat sairastaa

Rankin viikko pitkään aikaan alkaa olla loppusuoralla. Tytöt ovat olleet tiistaista lähtien kipeinä - nuhaa, kuumetta, yskää ja eilen Alisalla todettiin korvatulehdus. Oireina lapsen korvatulehdukseen Terveystalon nettisivun mukaan on lapsen levottomuus, heräileminen, kärttyisyys ja ruokahaluttomuus. Alisa on ollut kaikkea edellistä, joten lääkärin diagnoosi ei tullut yllätyksenä. Ellan korvat olivat vielä eilen lääkärissä käydessä ok, mutta nyt hänellä on myös samoja oireita ja silmät rähmivät, joten huomenna viimeistään mennään uudestaan lääkäriin vielä hänen kanssaan. 

Meillä on mennyt pitkään niin hyvin tyttöjen kanssa, että olen kokonaan unohtanut, mitä on herätä tunnin välein yöllä rauhoittelemaan lasta. Välillä on todella toivoton olo, kun lapsi itkee lohduttomasti ja mikään ei auta.

Viikon aikana olen myös huomannut, kuinka tärkeitä minulle ovat kaveri- ja vauvatreffit ja muut vauvaharrastukset. Nyt kun ollaan jouduttu perumaan kaikki menot, niin välillä on vähän mökkihöperö olo. Toisaalta nyt olen saanut tehtyä kotona rästiin jääneitä asioita: olen tehnyt pihahommia, järjestellyt vaatteita kierrätykseen, järjestellyt kaappeja ja vienyt kenkiä korjattavaksi suutarille.

Toivottavasti tytöt paranevat pian ja pääsemme takaisin normaaleihin arkirytmeihin. Voimia kaikille äideille sairastavien lasten hoivaamiseen - monenlaista tautia tuntuu olevan nyt liikkeellä!


2 kommenttia: