maanantai 1. joulukuuta 2014

3 x joulukalenteri

Sain ripusteltua tytöille tulevan joulukalenterin vihdoin seinälle. Löysin kalenterin kirjekuoriluukut ja hauskat pyykkipoikanumerot Tigerista. Luukkujen kirjekuorista löytyy loruja ja lauluja, joita pikkuisten kanssa sitten joka aamupäivä yhdessä leikimme. Ensimmäisestä luukusta löytyi Iloinen lorutoukka kirjasta tuttu loru:

Pesen varpaat, pesen tukan,
pesen kullalta paidan ja sukan,
naurua en voi sinusta pestä,
nauru se tulee sydämestä.




Kivan idean joulukalenterin luukkujen vauvoille suunnatusta sisällöstä antoi Viisikko blogin Paula. Hänellä itsellään on myös meidän tyttöjen ikäiset kaksostytöt.  



Elävä joulukalenteri

Meidän asuinalueella järjestetään myös mukava Elävä joulukalenteri, jossa asukkaat voivat järjestää vuorollaan jotain jouluista ohjelmaa koko perheelle omassa pihassaan. Luukku aukeaa eri osoitteissa klo 18.30 - 19.00. Tänään emme valitettavasti olleet katsomassa ensimmäistä luukkua, koska halusin mennä juuri silloin jumppaan.

Ehdottomasti mennään kyllä katsomaan muutama luukku ennen joulua.  Oikein mukava yhteisöllinen joulunodotusperinne ja varsinkin sitten, kun tytöt ovat vanhempia.


Parisuhteen joulukalenteri

Löysin myös Facebookista minulle ja miehelleni sopivan joulukalenterin. Luukuista löytyy pareille sopivia tehtäviä ja suhteeseen liittyviä keskusteluja.

Luukut toimivat hyvinä keskustelun herättäjinä, kun monesti arki lasten kanssa vie mennessään, yhteinen aika on vähissä ja huomion vapaahetkinä vievät mm. telkkari, netti ja bloggaaminen :-D.

Lähdenkin tästä availemaan luukkua ja sitä kautta keskustelua mieheni kanssa. Ensimmäisestä luukusta löytyy tällainen tehtävä:

Mieti eilen päättynyttä kuukautta, ja löydä siitä ainakin kolme asiaa, joista olet kumppanillesi kiitollinen. Kerro ne hänelle kerralla, tai niin halutessasi pitkin päivää, omalla tavallasi.




Ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille <3!

2 kommenttia:

  1. Ihana, kun teit tuon lorukalenterin ja todella kaunis toteutus! :) Mukavaa joulun odotusta teidän perheelle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä ideasta Paula :-)! Teilläkin on niin kiva kalenteri siellä ja varmasti niin ihanan innokas luukkujen avaaja, kun ymmärtää jo enemmän joulukalenterin päälle :-).

    Mukavaa joulun odotusta myös teille koko perheelle <3!

    VastaaPoista