tiistai 2. joulukuuta 2014

Vauvanruokaa ja rikkoutunut sauvasekoitin

Olen tehnyt tytöille lähes kaikki ruoat itse, vain hedelmä- ja marjasoseet ostamme osaksi valmiina. Soseiden tekeminen on helppoa ja edullisempaa. Tietysti on mukava  myös tietää tarkkalleen, mitä lapsilleen tarjoama ruoka sisältää.

Olen alusta asti tottunut tekemään koko ruokalajin annoksen valmiiksi ja pakastamaan sen pilttipurkissa kokonaisuudessaan.  Ostin kyllä jääpalamuotteja eri makujen pakastamista varten, mutta olen ajautunut tähän tapaan ja kokenut sen helpoksi. Purkit on myös helppo ottaa mukaan jäisinä, kun ne pysyvät kylmänä laukussa monta tuntia.

Tytöt syövät päivän aikana yleensä yhteensä kuusi pientä purkkia ruokaa (1,5 purkkia/tyttö/ruokailu), lisäksi aamu- ja iltapuurot ja välipalana sormiruokaillen hedelmää/vihanneksia/maissinaksuja/riisikakkuja ym. Ruokaa kuluu siis viikossa todella reilusti ja tykkään tehdä kerralla kunnon satsit ruokaa. Lieden jokainen levy on käytössä, kun laitan padat porisemaan :-).

Soseutan (tai soseutin) koko satsin vanhalla sauvasekoittimellamme, joka on osoittanut hyytymisen merkkejä jo muutaman viikon ajan. Eilinen mega-annos oli sekoittimelle liikaa ja se luovutti valittaen hiljaa. Nyt hakusessa olisikin soseuttaja, joka kestää todella kovaa käyttöä. Millaisilla välineillä teillä tehtaillaan vauvanruokaa? Kaipailen vinkkejä melko pikaisesti, sillä loppuviikosta pitäisi taas uutta satsia tehdä…

Olen itse löytänyt hyviä vinkkejä vauvanruokiin mm. Nellin Mistä on pienet pojat tehty? blogista, sekä Maxin Deli blogista, jossa kaksosten äiti ja myös Master Chef ohjelmassa kisaillut Heidi kirjoittaa ruoka-aiheisia juttuja.



4 kommenttia:

  1. Hei, mukava blogi sulla. Meidän lapsikatraasta nuorimmaiset ovat kaksoset. Ikää heillä kohta 8kk. Meilläkin sauvasekoitin vetelee viimeisiään ja Bamix -merkkinen aiotaan ostaa. Siitä olen kuullut paljon hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :-)! Kiitos kivasta kommentistasi! Olenkin miettinyt tuota Bamixia tai Turmixia. Niiden luulisi kestävän kovaa käyttöä. Ihanaa joulunaikaa teidän koko perheelle <3!

      Poista
  2. Meillä hajos esikoisen kanssa blenderi ja siinä asiaa pohtiessa todettiin et jaa, saa soseet jäädä :D Vaihdettiin lennosta pelkkään sormiruokailuun, joka olikin kätevä, kun sitte jo alle vuoden ikäsenä söi hienosti lusikalla ja haarukalla sekä joi tavallisesta mukista. En siis oikeen osaa antaa mitään suosituksia.

    Mutta mulla muutama "ituhippi"-kaveri, jotka elää pääasiassa raakaruoalla, ni jos rahaa on liikaa ylimäärästä, ni ne suosii vitamix- ja blendtec-blenderiä. Niillä onnistuu jo sit vaikka minkälainen soseutus.

    VastaaPoista
  3. Pakko on paras muusa :-)! Oliskohan meidänkin tytöt jo valmiita luopumaan soseista? Toisaalta tarvitaan soseuttajaa vielä mun smoothie ym. kokkailuun…

    Onpas blendereillä hintaa! Toisaalta lupaavat, että on viimeinen sekoitin, minkä joutuu ikinä ostamaan… Täytyy laittaa harkintaan. Kiitos vinkeistä :-)!

    VastaaPoista