tiistai 8. heinäkuuta 2014

Aika lentää

On jo kolme ja puoli kuukautta siitä, kun minusta tuli äiti. Toisaalta tuntuu, kuin siitä olisi tosi pitkä aika. On tapahtunut niin paljon asioita sen jälkeen. Tytöt on kasvaneet ja kehittyneet kovasti ja itse on oppinut äidin rooliin siinä mukana.

Ensimmäinen viikko äitinä oli todella hurja. Hormoonit saivat itkemään päivittäin monia kertoja. Emme avanneet telkkaria varmaan kertaakaan parin ekan viikon aikana, koska halusin keskittää kaiken huomion tyttöihin. Elin kuplassa ainakin kuukauden ja sen sisään ei mahtunut muita, kuin meidän uusi perhe ja tyttöjä katsomaan tulleet vieraat.

Nyt kaikki on niin paljon selkeämpää. Tytöillä on jo jonkunlainen päivärytmi. He osaavat "jutella", hymyillä ja nauraa. Ihan kohta he alkavat kääntyä. Taitaa olla kyse vain päivistä. He pyörivät jo kovasti oman akselinsa ympäri ja pää pysyy pitkään terhakkaasti pystyssä. 

Ihan mahtavaa saada seurata heidän kehitystään, mutta samalla mielessä on haikeus. Aika rientää ja tuntuu, ettei meillä enää ole vauvoja. Vaatteet jäävät pieniksi, aletaan syömään kiinteitä ja liikkuminen alkaa.

Jokainen päivä on merkittävä, joten täytyy yrittää nauttia joka hetkestä, ottaa paljon kuvia ja kirjoittaa enemmän blogia.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti