lauantai 26. heinäkuuta 2014

Redyn kesätapaaminen

Osallistuimme tänään Redyn (Rapadilino-Erbin pareesi-Dysmelia yhdistys) kesätapaamiseen, joka järjestettiin Haarajoen kotieläinpihalla. Paikalla oli meidän lisäksi kaksi muuta dysmelialasta perheineen, joiden kanssa oli mukavaa vaihtaa kokemuksia.

Toinen pojista oli jo reipas viisi vuotias, jolla oli myoelektroninen eli toiminnallinen proteesi käytössä. Toinen poika oli reilun vuoden vanha ja hänen kohdallaan vanhemmat olivat päätyneet siihen, ettei proteetisointia tulla aloittamaan, koska hänen tynkäkätensä on kuitenkin melko pitkä ja toimiva.

Kävimme läpi lapsiemme elämän synnytyksen jälkeisestä ajasta tämän hetkiseen tilanteeseen asti. Jokainen lapsi ja vanhempi kokee eri tilanteet omalla tavallaan, mutta on mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia ja saada vertaistukea. Oli mukavaa tavata nämä reippaat lapset, joiden elämä ja touhut tuntuvat olevan samanlaisia kuin muiden ikäisiensä, raajapuutoksesta huolimatta.

Tulemme osallistumaan jatkossakin vastaaviin tapaamisiin ja Ellalle on varmasti todella tärkeää vähän isompana tavata kaltaisiaan lapsia ja tutustua heihin.






2 kommenttia:

  1. Olen kahlaillut blogia läpi tässä parin päivän aikana. Oli oikein kiva nähdä, otetaan ihmeessä uusiksi vielä lähiaikoina :)

    Ja teidän tytöt on sulosia, Ella tulee vielä opettaa teille vanhemmille yhtä sun toista, kun alkaa tehdä enempi ja enempi asioita ite.

    Nim. hämmästelen lähes päivittäin poikasen kykyä ratkoa tilanteita

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Toivottavasti tosiaan nähdään pian taas :-)!

    VastaaPoista