keskiviikko 20. elokuuta 2014

Läksiäisleipomukset

Huomenna on mieheni viimeinen varsinainen työpäivä nykyisellä työnantajallaan. Sen jälkeen hän jää loppukuukaudeksi lomalle ja työsuhde päättyy viimeinen päivä elokuuta. Kaksi vuotta on mennyt määräaikaisissa työsuhteissa ja nyt yt-neuvottelujen ollessa päällä, ei hänen sopimustaan voida jatkaa. Tilanne taitaa olla valitettavasti tällä hetkellä melko tuttu monelle suomalaiselle.

Meidän perheessä kuitenkin tilanne näyttää onneksi tästä eteenpäin valoisalle, koska mieheni aloittaa uudessa työssä jo heti syyskuun alussa. Olen todella ylpeä hänestä, koska uusi työ on vakituinen ja työnkuva mieluinen. 

Haikeaa varmasti tulee olemaan, koska varsinkin työkaverit ovat olleet todella mukavia ja halusinkin leipoa heille jotain. Valitsin oman suosikkini porkkanakakun, jonka valmistin Kinuskikissan sivuilta löytyneellä ohjeella koko pellillisen. Leikkasin palat pyöreällä leivontamuotilla. Tein myös suolaista piirakkaa, joka oli tällä kertaa mieheni toiveiden mukainen jauheliha texmex-piirakka. 

Toivottavasti maistuu :-)!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti