tiistai 5. elokuuta 2014

Paluu arkeen ja ampiaisen pistos

Saavuimme eilen illalla onnellisesti takaisin kotiin. Matka meni oikein hyvin, mutta oli tosi ihanaa palata Suomeen ja tuttuihin ympyröihin. Olen todella tyytyväinen, että lähdimme rohkeasti reissuun. Vauvojen hymynaamat vielä kotiin palatessa rohkaisevat minua suunnittelemaan jo seuraavaa matkaa.

Reissussa oleminen vaati erityisponnisteluja sekä äidiltä, että tyttäriltä, joten otimme tänään rennosti. Minä pesin pyykkiä ja tytöt nukkuivat sikeästi univelkoja pois. Saimme pidettyä tosi hyvin nukkumisrytmin myös matkalla, mutta unenlaatu ei tytöillä ollut yhtä hyvää kuin kotona.

Säikähdimme iltapäivällä todella pahasti, kun ampiainen pisti käteen lattialla leikkinyttä Alisaa. Tyttö itki lohduttomasti hetken, mutta rauhoittui melko nopeasti rinnalle. Onneksi mieheni oli kotona. Laitoimme kylmän kääreen pistokohtaan ja yritimme antaa hänelle kyypakkauksen tablettin, jonka murskasimme ja sekoitimme maitoon. Ilmeisesti lääke maistui läpi, koska Alisa sylki suurimman osan maidosta ulos.

Onneksi kuitenkaan tytölle ei tullut mitään pahempaa allergista reaktiota tai siihen viittaavia oireita (hengitysteiden turpoamista tai ihon punoittamista) ja pistokohdankin iho vaaleni normaalin väriseksi nopeasti. Alisa käyttäytyikin normaalisti noin puoli tuntia tapahtuman jälkeen. Niin reipas ja ihana tyttö :-)! Tosi inhottava tilanne ja ensimmäistä kertaa sain kokea äidin huolen, kun omaa lapsea sattuu tai hän on kipeä.

Palaan meidän matkakokemuksiin vielä tarkemmin myöhemmin tällä viikolla…


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti