keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Katsaus vuoteen 2014

Vuoden viimeisenä päivänä tykkään ottaa hetken aikaa ja miettiä mennyttä vuotta ja sen tapahtumia, sekä suunnitella tulevaa. Löysin suosikkiblogistani hyvän kysymyssarjan mietintöjen rungoksi ja taidanpa kaivaa nämä aina esiin tulevaisuudessa vuodenvaihteessa.
Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Minusta tuli kahden pienen tytön äiti, joka on tuonut mukanaan pitkän listan uusia asioita, joista minulla ei ole ollut aiempaa kokemusta.

Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Äitiyslomalla ollessa olen tutustunut lähialueen muihin äiteihin ja naapureihin, joihin en olisi ilman lapsia luultavasti tutustunut. On ollut rikkautta saada tutustua erilaisiin uusiin ihmisiin oman työn ja vanhan kaveripiirin ulkopuolelta.

Menetitkö ketään läheistäsi?

En onneksi ketään ihmistä ihan lähipiiristä, mutta menetimme rakkaan perheenjäsenemme Ricardo koiran.


Missä maissa vierailit?
Lensin viimeisen kerran raskaana viikolla 30 Tukholmaan ystäväni luokse tammikuussa. Siitä seuraavan kerran matkustimme tyttöjen kanssa kolmestaan Berliiniin elokuun alussa heidän ollessa  reilun neljän kuukauden iässä. Kävimme elokuun lopulla koko perheellä Jenkeissä, jossa teimme nopean roadtripin itärannikolla. Kävimme myös tyttöjen kanssa ystäväperheen luona Tukholmassa lentäen syyskuussa ja myös Tallinnassa Alisan ja Ellan, sekä heidän kummitätinsä kanssa.
Reissut yksin kaksosvauvojen kanssa ovat tietysti melko haastavia ja säätämiseltä ei voi millään välttyä. Nautin kuitenkin niin paljon maiseman vaihdoksista ja saan niistä uutta virtaa, joten kestän pienen sähellyksen mielelläni.
Ensi vuonna haluan ehdottomasti tyttöjen kummitädin luo Emiraatteihin, ystävän luo Hollantiin ja mahdollisesti ainakin Islantiin.

Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
Toivoisin kärsivällisyyttä ja motivaatiota tehdä loppuun pitkään roikkuneet opintoni. Toivon siis Matkailun liikkeenjohdon restonomin papereita. Sen saavuttamiseksi minun täytyy tehdä melko tarkka päiväkohtainen suunnitelma, jolla voin kontrolloida etenemistäni tavoitetta kohti.
Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Tyttöjen syntymäpäivä 25.3.2014 tulee tietysti merkittävimpänä muistuttamaan tästä vuodesta.
Sairastitko tai loukkaannuitko?
Onneksi sain pysyä terveenä koko vuoden. Voin myös hyvin koko raskauteni loppuun saakka ja hieman heikko selkäni on onneksi jaksanut hyvin kaksoisraskauden, sekä vauvojen kantelun.
Mikä oli paras ostoksesi?
Täytyy tähän vain todeta mammamaisesti, että eniten elämääni positiivisesti vaikuttanut ostos tänä vuonna taitaa olla tuplarattaamme Mountain Buggy Duet, joilla olen päässyt ketterästi rullailemaan eri paikkoihin tyttärieni kanssa.

Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Pöyristyttäminen on varmaan vähän liian vahva ilmaus, mutta minua on saattanut loukata joidenkin kommentit Ellan kehityshäiriöstä ja hänen pienestä kädestään. Olen huomannut, että minulla itsellä on ehkä vielä tekemistä sen kanssa, että olen täysin vahva ja sinut asian suhteen. Sen takia joidenkin ihan normaalit kommentitkin saattavat tuntua pahalle. Eniten ehkä pelkään, miten kommentit ja reatiot vaikuttavat meidän pikku Ellaan, kun hän alkaa niitä ymmärtämään. Voi olla, että pelkään ihan turhaan.


Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asuntolainaan, ruokaan, lapsiin ja kotiin. Saatan olla jossain asioissa todella pihi, mutta haluan löytää aina jostain rahaa myös matkusteluun.
Mistä ihan todella, todella innostuit?

Innostun helposti, nopeasti ja usein. Saattaa olla, että todella todella innostun jostain lähes päivittäin. Kaikkein eniten fiiliksissä olen ollut tänä vuonna varmaan miettiessäni eri yritysideoita.

Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Loppuraskauden aikana ja heti tyttöjen syntymän jälkeen radio soitti paljon Pharell Williamsin Happya, joka tulee aina muistuttamaan minua viime kevään onnellisista aurinkoisista päivistä.
Viime kauteen verrattuna, oletko:
i. onnellisempi vai onnettomampi: Onnellisempi, olen synnyttänyt maailmaan ihanat tyttäret 

ii. laihempi vai lihavampi: Olen 2kg painavampi, kuin ennen raskautta. Mahani on myös pehmeämpi, kuin aiemmin. Uskon kuitenkin asian korjaantuvan ennalleen tulevan vuoden aikana J. 

iii. Rikkaampi vai köyhempi: Taidan olla rahassa mitattuna vähän köyhempi, jos tarkastelee kuukausituloja, koska olen äitiyslomalla. Muuten kuitenkin olevani monta kertaa rikkaampi kuin aikaisemmin – minulla on kaksi ihanaa tytärtä ja paljon aikaa keskittyä meidän perheeseen.
Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Toivon, että olisin osannut kertoa ja näyttää paremmin läheisilleni ja rakkailleni, kuinka tärkeitä he minulle ovat.
Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Toivon olleeni tyynempi tilanteessa kuin tilanteessa. Olen melko äkkipikainen ja joskus läheiseni joutuvat todistamaan tunnekuohujani.
Rakastuitko kauden aikana?
Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, mutta tunnen olevani päivä päivältä enemmän rakastunut mieheeni. Yhteiset kokemukset lisäävät sitoutumistani häneen ja arvostusta häntä kohtaan.
Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Solsidan

Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?
En tunne vihaa ketään tai mitään kohtaan.
Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Innostuin klassisesta musiikista, joka rauhoitti vauvoja, sekä ajoittain stressaantuneen äidin mieltä.
Mitä halusit ja sait?
Halusin lapsen ja sainkin niitä kaksin kappalein.
Mitä halusit, mutta et saanut?
Halusin muuttaa takaisin Pääkaupunkiseudulle. Olen kuitenkin toistaiseksi tyytyväinen näin. Asiat menevät niinkuin ne on tarkoitettu menevän.
Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Kävimme mieheni kanssa simppelisti leffassa ja syömässä. Täytin 32.


Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Käytännöllinen, urheilullinen ja rento.




Mikä piti sinut järjissäsi?

Valmistauduin henkisesti kaksoisvauvojen ensimmäiseen vuoteen sekavin tuntein ja jännitin kovasti, kuinka tulisin pärjäämään. Onneksi Alisa ja Ella ovat olleet melko helppoja lapsia ja olemme pärjänneet mielestäni hyvin.

Isoin syy järjissä pysymiseen on ollut ihana mieheni, joka on ollut hyvin mukana vauvojen hoidossa. Olemme saaneet myös hyvin apua isovanhemmilta. Ehkä eniten omaan jaksamiseeni on myös vaikuttanut se, että olen päässyt jumppaan muutaman kerran viikossa. Siitä on saanut niin paljon uutta energiaa. Kiitos Les Mills, kiitos ihanat ohjaajat ja lasteni isä <3!


Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?

Täytyy myöntää, että olen elellyt äitiyslomalla aikalailla omassa vaaleanpunaisessa kuplassa ihan tietoisesti. Elämä tuntuu helpommalle niin. Eniten varmaan mietityttää taantuman aiheuttama tilanne kotimaassa.

Ketä kaipasit?

Perheemme labradorinnoutaja Ricardo kuoli syyskuussa ja vieläkin tulee hetkiä, jolloin kaipaa häntä.


Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Omat tyttäremme Alisa ja Ella.



Mitkä asiat asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

1. Opinnoista valmistuminen
2. Oma yritys
3. Olla tiiviisti läsnä tyttöjeni elämässä – pyrin, että voin olla vielä hoitovapaalla loppuvuoteen asti.



 Vuosi 2014 on ollut tähän astisen elämäni ehdottomasti paras! Kiitollisena käyn tänään juhlistamaan vuoden vaihdetta ja odotan innolla, mitä vuosi 2015 tuo tullessaan!

Hyviä uudenvuoden juhlia kaikille ja kiva, kun olette olleet minun mukanani tähän asti :-)!

Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta.
Hyvää Uutta Vuotta!








maanantai 29. joulukuuta 2014

Meidän joulu 2014


Joulu meni todella nopeasti tänä vuonna. Tuntuu, kuin lapsena joulunpyhät yökkärissä köllötellen, suklaata syöden ja lautapelejä pelaten olisivat kestäneet monta kertaa kauemmin. Vietimme joulun vanhempieni mökillä yhdessä vanhempieni, mummini ja veljeni kanssa. Saunoimme rantasaunassa, kylvimme paljussa, söimme hyvin ja pelasimme lautapelejä. Erityisesti tänä vuonna ilahdutti satumaisen kauniit valkeat lumimaisemat ja tietysti se, että vietimme tyttöjen ensimmäistä joulua! 

Joulupukki vieraili aattona jakamassa lahjoja. Perinteisesti veljeni pukeutui pikaisesti joulupukinnaamariin ja hoiti roolinsa huumorilla, kuten hänellä on tapana. Alisa taisi vähän itkeä ja katseli joulupukkia kauempaa. Ella uskaltautui pukin syliin ja katseli pukkia tarkkaan. Ensi vuonna täytyy ehkä keskittyä vielä tarkemmin pukin habitukseen, että jouluperinne säilyy uskottavana tyttöjen mielissä ;-).

Joulupäivänä kävimme mummin luona kylässä syömässä joulupuuroa, jonka keittäminen keskeytyi sähkökatkon takia. Onneksi puuro kypsyi jälkilämmöllä valmiiksi. Mantelin sai tyttöjen isomummi, joka tarkoittaa meidän perheen uskomuksien mukaan hänelle onnekasta uutta vuotta. Onneksi sähköt palautuivat melko nopeasti, vaikka kynttilät ja takkatuli olivatkin valaisseet ja lämmittäneet mukavasti katkoksen ajan. Aloimme yhdessä mummin kanssa jo suunnittelemaan ensi vuoden joulukoristeita ja mummi esitteli kaappien kätköstä todella hienoja käsitöitään vuosien takaa. Nähtävästi tämä kiinnostus käsillä tekemiseen on äidiltä ja mummolta opittua :-).

Tytöt saivat paljon lahjoja, mutta kiinnostus pakettejen avaamista kohtaan oli vielä todella vähäistä. Viimeiset paketit avattiin vasta eilen. Ensi vuonna meillä onkin jo ihan erilainen meininki. Silloin paketit kiinnostavat varmasti kovasti, ehkä tytöt osaavat jo laulaa joululauluja ja voivat maistella enemmän jouluruokia.

Huomenna lähdemme ajelemaan mökiltä kotia kohti haikein mielin. Ensi joulua odotellessa <3...


lauantai 27. joulukuuta 2014

Ulkoilua lumisissa maisemissa

Olen ollut aivan haltioissani kauniista talvimaisemista. Pimeän ja kuraisen pitkän syksyn jälkeen silmä lepää kirkkaan valkoisessa lumimaisemassa. Keskipäivällä olemme saaneet nähdä myös pilkahduksen aurinkoa, vaikka se ei tähän aikaan vuodesta kovin korkealle nousekaan.




Olemme nauttineet raikkaasta talvi-ilmasta koko perheen voimin täällä meidän mökillä. Tytöt ovat saaneet kyytiä vauvapulkassa, kun olemme käyneet kävelylenkeillä lähialueella.









Ihanaa, kun kohta on kevättalvi ja tulee aurinkoisia ulkoiluilmoja! 

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluntoivotus



Joulurauha on jo julistettu ja me lähdetään täällä joulusaunaan ja paljuun kylpemään. Haluan toivottaa oikein rauhaisaa joulunaikaa kaikille blogin lukioille! Toivottavasti saatte viettää kiireettömät joulunpyhät yhdessä rakkaittenne kanssa.


Tähdet pienet tuikahtaa,
meiltä huolet poistaa.
Revontulet hulmuaa,
valo meille loistaa.
Tähdet maata katselee,
loimu yötä valaisee,
meille uuden riemun suo,
joulun ihmisille tuo.

-Z.Topelius-






lauantai 20. joulukuuta 2014

Jouluruokasuunnitelmia

Lähdemme maanantaina ajamaan Itä-Suomeen päin, jossa vietämme joulun mökillämme vanhempieni, veljeni ja mummoni kanssa. Olemme viettäneet ainakin viimeiset viisi joulua samalla tavalla rennosti löhöillen, pelaten lautapelejä, sekä tietysti hyvin syöden.


Joulupöydästämme löytyvät todella perinteiset jouluruoat kuten kinkku, laatikot, rosolli ja muutamat kalat. En ole suuri jouluruoan ystävä ja haluaisinkin jotain uutta ja raikasta näiden perinteisten jouluruokien rinnalle.



Meillä on paljon kuivattuja sieniä, joten tällainen Kotivinkistä löydetty sienisalaatin ohje voisi toimia hyvin. 






Marinoitu herkkutattisalaatti

2 1/2 dl kuivattuja herkkutattiviipaleita

Marinaadiliemi
1 dl öljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
2 valkosipulinkynttä
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 tähtianista
1 kanelitanko

Lisäksi
Romaine- tai jääsalaattia
1 ruukku lehtipersiljaa
1 ruukku rucolaa
1/2 chilipalko

Kiehauta marinaadin aineet kattilassa. Lisää joukkoon sienet ja keitä muutama minuutti. Anna sienten marinoitua liemessä jääkaapissa yön yli. Valmista salaattipohja ja lisää sienet ja tarvittaessa tilkka marinaadia.






Perinteisen rosollin sijasta taidan kokeilla myös Kotivinkistä löydetyä Kaprisrosollia. Molemmat ohjeet on suunniteltu 4-5 hengelle.





Omenainen kaprisrosolli

3 omenaa
3 punajuurta
1 dl purjoa
35g kapriksia
1 dl pistaasipähkinöitä paahdettuna

Koristeluun 10 varrellista isoa kaprista

Kastike
2 dl kuohukermaa
1 rkl punajuurimehua
1/2 tl piparjuuritahnaa
1/2 tl sokeria
1/4 tl suolaa



Kattauksessa suunnittelin käyttäväni luonnonmateriaaleja, jotka ovat suosikkijuttujani tällä hetkellä. Materiaalit pöydän koristeluun löytyvät siis helposti muutaman metrin päästä omalta mökkitontilta.


Jälkiruokatarjoiluja täytyy miettiä vielä myöhemmin. Joku juhlava kakku olisi kiva tehdä pipareiden, joulupullien ja suklaakonvehtejen kaveriksi.