tiistai 26. toukokuuta 2015

Yksivuotissynttärit

Palataan ajassa noin kaksi kuukautta takaisin päin, jolloin juhlimme eräänä maaliskuisena lauantaina rakkaiden kaksostyttöjemme ensimmäistä syntymäpäivää. Aloitimme juhlallisuudet iltapäivällä, heti tyttöjen päiväunien jälkeen. Aurinkoisena juhlapäivänä saimme kotiin vieraaksemme 23 aikuista ja viisi lasta. 







Olin aloittanut juhlavalmistelut noin viikko etukäteen leipomalla macaronseja ja suolaista piirakkaa pakastimeen, sekä askartelemalla kattoon erilaisia ripustettavia koristeita. Tarjottavat olivat herkullisia ja kauniita. Jälleen kerran voin kuitenkin todeta, että ehkä muutama laji vähemmän olisi jo riittänyt. Eipähän ainakaan kukaan jäänyt ilman ja jokaiselle oli jotakin mieluista maistettavaa.





Ohjelmanumerona pidimme koripallokilpailun, jossa jokainen osallistuja sai yrittää saada kuusi erilaista palloa heittämällä koriin. Etäisyys korin ja pelaajan välillä määriteltiin jokaisen osallistujan oman iän ja tason mukaan. Valitsin lajin päivänsankareiden mieltymysten mukaisesti, koska Alisa ja Ella ovat juuri oppineet keräämään leluja takaisin koriin ja hekin osasivat koripallon heiton hienosti.







Juhlapäivä oli onnistunut ja tytöt nauttivat vieraiden huomiosta. Alisa ja Ella  saivat omat synttärikakut, joiden koristeena paloi yksi kynttilä. Vaalenpunaista kermavaahtoa löytyi korvan takaa vielä seuraavanakin päivänä muistona herkkuhetkestä oman synttärikakun kanssa. Tytöt saivat todella paljon hyödyllisiä ja mieluisia lahjoja, joista viimeisiä availtiin vielä parina seuraavana päivänä.














Synttäritarjoilut

Hedelmävartaita
Vadelma-valkosuklaapannacottaa
Suklaapusuja
Caramelpopcorneja
Parmesan-chilipopcorneja
Mansikkatäytekakku

juomat: mansikkamehu, ruusulimonadi, kivennäisvesi, kahvi ja tee

Omat suosikkitarjoiluni olivat italialainen salamipiirakka, toast skagen ja vadelma-valkosuklaapannacotta, jonka tein myös lasisiin pilttipurkkeihin. Teimme tarjottavat tyttöjen kummitädin kanssa ja äitini toi lisäksi omatekemiään herkullisia suklaapusuja.






Kokosin seinälle valokuvakoosteen tyttöjen jokaisesta ensimmäisestä kuukaudesta vuoden ajalta.




Lämmin kiitos jokaiselle juhlavieraalle! Kiitos, että olette mukana elämässämme arjessa ja juhlassa <3!

  

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Mitä kuuluu?

On aika vihdoin katkaista hiljaisuus täällä ja palata tärkeän harrastuksen ääreen! Kevätpäivät ovat vierineet eteenpäin sekavissa tunnelmissa ja kirjoittamiseen ei ole ollut oikein fiilistä… Nyt onneksi asiat alkavat loksahdella paikoilleen ja oma olotilakin paljon parempi.


Paljon on muutamassa kuukaudessa tapahtunut: tytöt ovat kasvaneet ja kehittyneet hurjasti, Alisa on oppinut kävelemään, vuorovaikutus molempien tyttöjen kanssa helpompaa, olen naputellut opinnäytetyötä hyvin eteenpäin ja ulkona näyttää ja tuntuu kesäiseltä. 


Isoin uutinen on kuitenkin se, että meille tulee marraskuussa kolmas vauva! Olen 15. viikolla raskaana ja maha alkaa jo näkyä hyvin. Uutinen oli yllättävä ja hämmennystä herättävä koko perheelle ja mieheni kanssa olemme käyneet monentasoisia vakavia keskusteluja aiheesta. Hän ei tunne haluavansa enää lapsia ja epäilee meidän jaksamista arjessa kolmen alle kaksi vuotiaan kanssa. Lisäksi häntä huolettaa tulevaisuus taloudellisesti, koska hänen työsuhteensa loppuu jo viikon päästä työnantajan lopettaessa toiminnan kokonaan Suomesta.

Onneksi vihdoin olemme päässeet tilanteessa eteenpäin ja olen todella alkanut iloita lapsen tulosta. Ensimmäisessä ultrassa kaikki näytti hyvälle ja tunnen jo pikkuisen liikkeitäkin mahassa. Seuraavat pari vuotta tulevat varmasti olemaan todella haastavia, mutta olen ihan varma, että tulemme selviämään hienosti. 

Paljon on mietittävää käytännön järjestelyjen kannalta: Mahdummeko kaikki vanhaan autoomme? Millaisilla vaunuilla liikumme? Miten rakennamme lisätilaa kotiin? Pärjäänkö kolmen lapsen kanssa yksin kotona, jos ja kun mieheni löytää uuden työn, vai menevätkö kaksoset muutamaksi päiväksi päiväkotiin? Onneksi on vertaistukea, kuten Paula samanlaisen kolmikon kanssa. Täytyy käydäkin katsomassa, mitä uutta kaikille ihanille blogituttavuuksille kuuluu! Ihanaa, kun olet siellä vielä lukemassa ja  alkanutta kesää!