tiistai 6. tammikuuta 2015

Alisa Ja Ella 9kk

Tytöille tuli yhdeksän kuukautta täyteen jo joulupäivänä, mutta kirjoittelen vielä koosteen heidän tilanteestaan nyt vähän myöhässä. Luonnollisesti paljon uusia taitoja ja juttuja on taas opittu ja oma mielipidekin on löytynyt jo monessa tilanteessa :-). Neuvolakäyntiä ei tässä kuussa ollut, mutta Alisa painaa jo yli 9kg ja Ella oli eilen vielä hieman alle 9kg. Hampaita ei ole tullut yhtään lisää, eli kahdella hampaalla edelleen mennään.


Olemme pyrkineet, että mitään tavaroita ei siirretä kodista ylemmäs lapsien takia ja toistaiseksi vielä on tämä linja pitänyt. Joulukuusi, lehtikori ja kynttilöiden säilytyskori ovat olleet tosi kiinnostavia ja tytöt ovat oppineet "ei" sanan. Joskus se toimii ja joskus taas ei. Jatkamme harjoituksia.


Joululomalla mökillä tytöt nukkuivat vähän huonommin, koska ulkona oli niin paljon pakkasta ja he oikein pääse uneen sisällä. Nyt kuitenkin on päästy jo takaisin hyvään rytmiin. Yöunet 20.00-09.00 ja päiväunet 13.00-16.00 tai jopa 17.00. Tiedän, olen todella onnekas :-)!


Syöntihommat jatkuvat samalla kaavalla, kuin viime kuussa. Olen yrittänyt antaa karkeampaa ruokaa, kuten spagetti bologneseä tai muussannut perunaa ja lihaa vain haarukan avulla. Lopputuloksena on se, että tytöt sylkevät ruoan pois. Heille täytyy olla todella sileää ruokaa. Ostin muuten uuden sauvasekottajan - Bamixin perusversion ja se on toiminut oikein hyvin! Kierrokset ja tehot on riittänyt oikein hyvin minun mega-annoksiinkin.


Imetysaika alkaa lähentyä loppuaan… Olen pitkään imettänyt vain aamulla ja illalla. Nyt kuitenkin Alisa ei enää huoli iltaimetystä, vaan puree tai kääntää pään pois. Imetys taitaa siis loppua luonnostaan…




Alisa

Alisa on ronski ja touhukas lapsi. Herkkyys näkyy kuitenkin äidin vieressä kyöhnäämisenä. Molemmat lapset ovat perustyytyväisiä, mutta 95% itkuista tulee Alisalta. Vaikka Alisa on vaativampi lapsi, on häntä jollain tavalla helpompi lukea. Alisa konttaa kovaa vauhtia ketterästi, kiipeää tukea vasten seisomaan ja ottaa kävelyaskeleita käsistä pidettäessä. Mökillä hän oppi nousemaan muutaman askelman ylöspäin, mutta peruuttaminen alas ei vielä onnistu. Hän tykkää heitellä asioita esim. ruokaa Luca koiralle.





Ella

Ella on iloinen ja seurallinen tyttö. Hän hakee paljon enemmän kontaktia siskoonsa, kuin Alisa häneen. Vauvaryhmässä Ella saattaa olla kauan poissa äidin luota muiden vauvojen kanssa seurustellen, kun Alisa kyöhnää kiinni äidissä. Ellan liikkumisessa ei ole juuri tapahtunut edistystä viime kuukauden jälkeen ja se näyttää harmittavan ja turhauttavan häntä. Hän nauttii suunnattomasti hyppykiikusta, jossa hän tanssii kauniisti ja lauleskelee itsekseen. Ella jaksaa keskittyä paremmin sylissä kirjojen lukemiseen ja kuuntelee tarkkaavaisena.





Ainiin! Kuten kuvista huomaatte tyttöjen hiukset ovat kasvaneet juuri sen varran, että niihin saa laitettua pienen pienet saparot. Äiti tykkää :-)!

6 kommenttia:

  1. Oi, ihanan pitkät hiukset tytöillä! Meillä ei kyllä vielä tietoakaan mistään ponnareista! ;) Suloisia tyttöjä, näitä on kiva lukea, kun meidän neidit niin saman ikäisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöillä on lähinnä takatukka, jonka saa hyvin ponnarille. Päälaelta hiustenkasvu on vielä hyvin vähäistä :-).

      Kiitos samoin Paula! On tosi kiva lukea teidänkin tytöistä, kun on samanlaisia juttuja meneillään...

      Poista
  2. Suloiset tytöt ja kiva blogi! Löysin monikkoblogi-listasta :) Meillä 6 kk ikäiset tuplat, tyttö ja poika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla Maria! Tervetuloa seuraamaan blogia :-)! Täytyy tulla vastavierailulle tutustumaan myös sinun blogiin...

      Poista
  3. ihanat tytöt! :)
    mulla kans haaveissa että sais tytön opetettua niin ettei tartte tavaroita siirrellä hänen takiaan.. nytkun sitä joutuu tekee lähes aina kun tulee lapsiperheitä kylään kun he eivät jaksa komentaa, tuntuu turhauttavalta laittaa koti kauniiksi vieraille kun he (vanhemmat) sitten kuitenkin siirtää kynttilät yms ylemmäs lastensa ulottuvilta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon Mea <3! Tähän juuri mekin pyritään, että kylässä olisi helpompaa. Katsotaan nyt, miten hyvin tytöt oppivat…

    Onnittelut teille pienestä tytöstä ja mukavaa, että olette päässeet jo kotiutumaan! Voikaa hyvin <3!

    VastaaPoista