keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Lupa lentää

Saimme mahdollisuuden juhlistaa hääpäiväämme kahdestaan yhden yön reissulla, kun miehelläni oli pari arkivapaata tällä viikolla. Olimme suunnitelleet yötä Tallinnassa, mutta viime hetkellä ehdotinkin Riian matkaa, koska kumpikaan meistä ei ollut koskaan siellä tai muuallakaan Latviassa käynyt. Lentomatka Riikaan kestää vain tunnin ja muutenkin aikataulut olivat juuri sopivat meille.

Matkan suunnitteluun tuli pieni mutka matkaan, kun tajusin olevani jo niin pitkällä raskaudessa, että en enää voisi lentää ilman lääkärin suostumusta. Käytännöt raskaana lentämisestä vaihtelevat hieman eri lentoyhtiöittäin. Meidän lento oli Finnairin ja yhtiön lennoilla voi matkustaa raskaana ilman erityisjärjestelyjä viikolle 28 asti. Sen jälkeen vaaditaan lääkärin todistus, jossa todetaan raskauden olevan normaali ja lentämisen olevan vielä turvallista. Todistus tulee lähettää Finnairille sähköpostitse viimeistään 24h ennen lentoa. Lisää tietoa Finnairin käytännöistä tästä.

Pikaisesti tehdyistä matkasuunnitelmista johtuen minä sain ajan lääkärille muutama tunti ennen lennon lähtöä ja lähetin todistuksen Finnairille vasta viime hetkillä. Onneksi sain kuitenkin melkein samantien vastauksen sähköpostiin, jossa sain lentoluvan myös lentoyhtiön puolelta. Otin todistuksen myös mukaan matkalle siltä varalta, että lähtöselvitysvirkailija tai lentohenkilökunta haluasi varmistua raskauden tilasta. Ja eikun matkaan :-)!


2 kommenttia:

  1. Miten reissu meni? :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oikein hyvin :-)! Kirjoittelinkin juuri meidän matkasta koosteen. Käyhän kurkkaamassa :-).

    VastaaPoista