keskiviikko 3. syyskuuta 2014

New England road trip - Day 1





Saavuimme edellisenä päivänä iltapäivällä paikallista aikaa New Yorkin JFK:n kentälle, josta menimme suoraan varaamaani lentokenttähotelliin. Sieltä meidän oli helppo seuraavana päivänä ottaa vuokra-auto alle ja aloittaa matka kohti New Englandia. 

Emme sisällyttäneet matkaamme käyntiä New Yorkissa, koska aikataulu oli melko tiukka ja vauvojen kanssa olisi ehkä helpompaa rentouttavissa pikkukaupungeissa. Olimme mieheni kanssa viimeksi yhdessä New Yorkissa kolme vuotta sitten kihajaismatkalla ja ehdimme sinne toivottavasti joskus myöhemmin taas uudelleen.

Hotellina meillä oli edullinen Jamaica Sleep Inn, joka oli ihan ok tällaiseen yön yli nukkumiseen. Shuttle bus toimi hyvin kentän ja hotellin välillä ja meitä autettiin matkatavaroiden roudaamisessa ylös huoneeseen. Saimme tytöille myös yhden matkasängyn, mutta toisen tytöistä piti nukkua minun vieressäni.

Heräsimme hyvissä ajoin ja kävimme aamupalalla, joka kuului hotellihuoneen hintaan. Aika instant aamiainen kertakäyttöastioista se olikin! Onneksi löytyi kuitenkin tuoreita hedelmiä ja kohtuullista kahvia. 



Aamiaisen jälkeen lähdimme takaisin lentokentälle noutamaan vuokra-autoamme. Mies oli ensimmäisen tunnin ajan ratin takana melko jäykkänä jännityksestä. Alla oli uusi auto, navigaattori sekoili ja antoi sekavia ohjeita. Liikennettä oli paljon, vaikka olimme New Yorkin laidalla ja liikennekäyttäytyminen erilaista kun Suomessa. 


Onneksi kuitenkin tunnuimme liikkuvan oikeaan suuntaan ja heti Bronx-Whitestone Bridgen jälkeen mies alkoi rentoutua tajuttuaan, että pelko Manhattanille joutumisesta alkoi olla turhaa.


Matkalla oli muutama tietulli ja onneksi automme oli varusteltu tuulilasilla olevalla sirulla, jolla pystyy maksamaan maksut jälkikäteen. Tällaisille E-ZPass autoille oli omat jononsa, jotka liikkuivat sujuvasti. 


Matkamme sujui sukkelasti pitkin road 95:sta New Heavenin ohi Clintonin Crossing Premium Outletsiin.


Ensimäisenä päivänä päästiin siis heti shoppailun makuun...



Parhaat löydöt tein Ralph Laurenilla. Löysin myös tytöille jotain Baby Gapiltä ja itselleni Michael Korsilta, sekä Nikeltä.


Tätä mieltä tytöt olivat shoppailupäivästä :-).


Clinton Crossing Premium Outlet Mall oli ihan mukava kokemus. Missään ei ollut liikaa ryysistä, eikä pitkiä jonoja. Ainut miinus oli, että alueella ei ollut kunnon ravintolaa.



Outletista jatkoimme matkaa kohti idyllistä Mystic kylää, jossa vietimme seuraavan yön. 


Haaveilin seafood-illallisesta Mystic Portissa, mutta kello oli jo liian paljon ja tyttöjen oli päästävä nukkumaan. Laitoimme siis tytöt nukkumaan ja mieheni kävi hakemassa Mäkistä arkisen illallisen hotellihuoneeseen :-). 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti