sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Miniloma Alicantessa osa 1


Matkustimme koko perheellä muutamaksi päiväksi Alicanteen tarkoituksena juhlistaa mieheni syntymäpäiviä ja saada vähän vaihtelua arkeen. Minun oli tarkoitus järjestää matka yllätyksenä synttärisankarille, mutta suunnitelmani paljastuivat jo viikkoa ennen reissua, kun mieheni löysi läppärin auki jääneeltä välilehdeltä hotellivarauksiani. No, oli toisaalta mukavampi suunnitella asioita sitten kahdestaan.

Valikoin matkakohteeksi Alicanten, koska sinne oli suorat ja edulliset lennot ja lentoaikataulut osuivat iltapäivälle, jolloin tytöt ehkä jaksavat matkustaa parhaiten (ei aikaisia aamuja, ei myöhäsiä yölentoja). Lisäksi onnistuin löytämään edulliset hotellit ja halusimme myös vähän aurinkoisempaan ja lämpimämpään paikkaan. Minä olen käynyt Alicantessa seitsämän vuotta sitten, mutta miehelleni (ja tytöille) kerta oli ensimmäinen.

Jännitin vähän tyttöjen syömisiä, koska he eivät vielä syö meidän kanssa samaa ruokaa. He eivät myöskään juuri ole syöneet valmisruokia, vaan olen tehnyt heille ruoat itse. Omien ruokien roudaaminen ja säilytys olisi ollut liian vaivalloista, joten kävin ostamassa tytöille kassillisen matkaevästä ja toivoin parasta.


Lentomatka Alicanteen meni odotettua hankalammin. Tytöt olivat itkuisia noin kolme tuntia lennosta ja olimme lennon jälkeen aika poikki. Onneksi kuitenkin kaikki matkatavarat tulivat nopeasti ja laitoimme heti tytöt vaunuihin nukkumaan.

Otimme lentokenttäbussin Alicanten keskustaan, jossa hotellimme sijaitsi. Lentokenttäbussin pysäkki oli vielä mukavasti hotellimme sisäänkäyntiä vastapäätä, joten kaikki meni todella vaivattomasti. Olimme harkinneet myös auton vuokrausta, mutta luovuimme ideasta, koska olimme perillä vain kolme yötä ja majoituimme keskustaan. En myöskään uskaltanut ottaa taksia ilman lapsien turvaistuinta. Mietinkin tässä, että onkohan tästä eteenpäin reissujen kohteessa liikkuminen aina jatkossa tehtävä vuokra-autolla ja vuokrattava turvaistuimet samalla tai sitten julkisilla kulkuneuvoilla? Niin varmaan, kunnes tytöt ovat tarpeeksi isoja istuakseen omillaan… Omat turvaistuimet lisäisivät kyllä matkatavaramäärää ihan liikaa.


Hotelli oli varautunut meidän tuloomme valmiiksi pedatuin vauvansängyin, joten tytöt pääsivät mukavasti suoraan jatkamaan uniaan. Huone oli todella viileä, mutta onneksi ilmastointilaitteen pystyi laittamaan myös lämmittämään huonetta.

Seuraavana aamuna kävimme hotellin aamiaisella ja lähdimme kävelemään kaupungille. Ilma tuntui todella viileälle, vaikka mittari näytti +12-17 astetta. Onneksi meillä oli mukana lämpimät unipussit tytöille.







Kävelimme rannassa ja nautimme raikkaasta meri-ilmasta. Alicanten suosituin nähtävyys on Castillo de Santa Barbara, eli Santa Barbaran keskiaikainen linnoitus, joka on rakennettu kukkulan päälle ja näkyykin hyvin joka puolelle kaupunkia. Linnoitus on yksi Euroopan suurimmista keskiaikaisista linnoituksista ja sinne pääsee helposti hissillä rantabulevardilta.

Emme kuitenkaan käyneet linnoituksessa, koska mieheni toiveesta nautimme mielummin aurinkoisesta päivästä rannan tuntumassa. Voin kuitenkin suositella linnoituskierrosta lämpimästi edellisen Alicanten matkan perusteella. Jo pelkästään näkymä linnoituksen tornista on huikea!






Tytöillä oli siinä mielessä hankala ikä matkustaa, koska he eivät vielä kävele, mutta vaunuissa hereillä istuminen voi käydä tylsäksi. Keinuminen oli kuitenkin mukavaa puuhaa. Muita rantaleikkejä meidän täytyy kokeilla uudestaan lämpimämmällä ilmalla.







Kadun varret olivat täynnä näitä puita, jossa kasvoi kivoja raikkaan värisiä marjoja. Yritin googlata tätä puuta, mutta en onnistunut löytämään.


Kävimme shoppailemassa Plaza Mar 2 ostoskeskuksessa, josta löydettiinkin tytöille kaikkea kivaa.  


Illalla menimme vielä syömään italialaiseen ravintolaan, koska se oli ainoa ravintola lähialueella, jossa sai ruokaa myös ulos terassille (sen verran kylmä ulkona oli). Tytöt nukkuivat vaunuissa unipusseissa ja heille olisi tullut sisällä liian kuuma, joten söimme illallisemme hieman palellen. Se ei kuitenkaan haitannut tunnelmaa yhtään. Mukavaa, että tytöt saivat nukuttua vaunuissa ja päästiin kuitenkin pikaisesti ulos syömään syntymäpäivän iltana.







9 kommenttia:

  1. Kiva lukea miten vauvojen kanssa matkailu on sujunut :) tekisi niin mieli lähteä jonnekin pikkulomalle keväällä, mutta olen miettinyt tuleeko siitä enemmän stressaavaa vai rentouttavaa :D ihana tuo kuva, jossa ovat samassa keinussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo reissaaminen on aika erilaista nykyään lasten kanssa ja pieneltä stressiltä tuskin välttyy, vaikka yrittää ottaa kaikki asiat etukäteen huomioon.

      Kun tytöt olivat pienempiä (4-5kk), meillä oli onnistuneempia matkoja ja lennot menivät paljon helpommin. Kuitenkin minusta matkat piristävät kivasti, vaikka ne eivät niin rentouttavia olekaan :-).

      Taitaa olla, että jatkossa saatamme päätyä All inclusive - tyyppiseen hotelliin ja pitäydymme hotellin rajojen sisäpuolella… Ehkä myös varaamme omat paikat tytöille, jos budjetti antaa periksi.

      Rohkaisen teitä kyllä pikkulomalle :-) hyvin se menee!

      Poista
  2. Tuttu kaupunki:) Ja tosiaan tuo linnake on kyl ehdoton. Kiva lukea matkailusta tuplien kanssa. Oliko lentokoneessa lapsille omat paikat vai olivatko sylissä vai mitenkä? Ja mitenkä liikkuminen vaunujen kanssa? Onnistuiko joka paikassa vai menikö säästämiseksi?
    -Mohair-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis säätämiseksi?:D
      -Mohair-

      Poista
    2. Meillä oli tytöille vain sylipaikat ja kone oli ihan täynnä, joten meillä oli "kädet täynnä" koko lennon ajan. Seuraavalla kerralla taidamme varata tosiaan ainakin toiselle tytölle oman paikan, jos matkabudjetti antaa myöten.

      Kivasti päästiin kyllä vaunujen kanssa joka paikkaan. Raitiovaunulla ja bussilla kuljettiin jonkun verran ja vaunujen kanssa oli todella vaivatonta. Jotkut jalkakäytävät olivat tosi kapeita, joten jouduttiin satunnaisesti väistämään muita jalankulkioita hetkeksi autotien puolelle.

      Kun on minusta kyse, niin taitaa aina mennä enemmän tai vähemmän säätämiseksi, oli tilanne sitten mikä tahaansa :-D. Vaunujen kanssa ei tosiaan ongelmaa :-).

      Poista
  3. Söpöjen mutrunaamojen hymy pääsi vauhtiin kun pääsivät keinuun. Ihania kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Tytöt näyttää tosiaan aika surkeille mutrusuille aamupäivän kuvissa. Voi lapsiraukkoja, kun äiti väkisin raahaa reissuun ;-). Onneksi lopulta löytyi mieluisaakin tekemistä :-).

      Poista
  4. Hei! Sattumalta löysin blogisi kun haeskelin Googlesta tietoa Alicantesta. Olisitko voinut vaihtaa muutaman viestin ihan henk.koht kun olisi kysyttävää Alicanten matkasta :) Ja kun olette vasta siellä olleet.. :) saloanne(ät)hotmail.com. Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
  5. Kiva, että löysit blogiini ja toivottavasti postauksesta oli apua teidän lomasuunnitelmiin. Ilman muuta voin kertoa lisää ja vastata kysymyksiin (jos vain osaan :-)). Laitan mailia tulemaan :-).

    VastaaPoista