Kohta minulla on kolme kuukautiset tyttäret ja tuntuu, että vauvojen syntymästä on tosi kauan aikaa. Varmaan sen takia, että sen jälkeen on tapahtunut niin paljon isoja asioita ja tytöt ovat kasvaneet niin paljon. Olen itse myös kasvanut äitinä siinä mukana.
Olen oppinut lukemaan vauvojen viestejä. Ymmärrän jo aika hyvin milloin lapset ovat nälkäisiä, väsyneitä tai läheisyyden tarpeessa. Osaan ennakoida ja sen myötä yleensä välttää isommat katastrofitilanteet. Koen onnistumisen tunteita päivittäin, kun saan lapseni tyytyväisiksi. En hätäänny uusissa tilanteissa niin helposti kuin ennen.
Silti kuitenkin olen tottunut siihen, että koko ajan tulee uusia juttuja, mitä en hallitse. Juuri kun tuulettaa, että kylläpäs joku asia sujuu hyvin, se ei seuraavana päivänä enää onnistukaan samoilla kikoilla. Ikinä ei pääse täydellisen hallinnan tunteeseen.
Siksi pidänkin mielellään kuvitteellisen harjoittelija-nimikyltin. Äitinä olen ihan mielelläni harkkari, joka saa statukseensa vedoten helpommin anteeksi pikku mokansa. Tällä harjottelijalla on kuitenkin silminnähden oikeanlainen motivaatio ja asenne oppia paremmaksi. Punaiset posket hehkuen hän herää joka aamu uuteen päivään ja uusiin haasteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti