maanantai 7. joulukuuta 2015

ONT

Päivät kiitää ohitse hirveää vauhtia vauvaa ja kaksosia hoitaessa. Välillä ajatus ei pysy kasassa huonojen unien ja keskeneräisen yläkerran rakennuksen takia. Tuntuu, että on vähän ylikierroksilla, pieni stressi päällä, jotta ehtisi huomioida kaikki asiat ja rauhottuminen on hankalaa.


Ihana ystäväni kävi perheineen moikkaamassa meitä ja vauvaa ja toi ihania tuliaisia. Äidille ja isälle oli herkkuteetä, josta keitin kupillisen heti. Hetki kynttilän valossa teekupin kanssa sai ajatukset kasaan ja siinä istuessa aloin miettiä, miten hyvin kaikki kuitenkin on ja paniikkiin ei todellakaan ole aihetta :-). 



Yksi stressin aihe vähemmän on juuri ennen h-hetkeä valmistunut opinnäytetyöni, josta sain arvioinnin sähköpostiini pari tuntia ennen vauvan syntymää. Olen todella helpottunut ja fiiliksissä siitä, että sain homman purkkiin sittenkin! Jes! Opparin valmistuminen vierittää ison taakan harteiltani ja voin suunnata enemmän voimavarojani nyt suoraan tyttöihin. 

Luottavaisin mielin taas tästä eteenpäin… Voi, kun saisin pidettyä tämän fiiliksen yllä, kun homma alkaa lähteä lapasesta kiireisten hetkien keskellä. Lempeää ja stressitöntä joulunalusaikaa kaikille teille myös <3!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti