torstai 31. joulukuuta 2015

Suurimmat saavutukset 2015

Vuosi 2015 ei valitettavasti ole ollut kaikkein parhaimpia tähän astisen elämäni aikana elettyjä vuosia. Tai sille ainakin tällä hetkellä tuntuu… On ollut paljon riittämättömyyden tunnetta, epävarmuutta ja jaksamista arjessa on koeteltu.

Tänään postissa tuli hyviä uutisia, joita osasinkin jo odottaa. Sain tutkintotodistuksen matkailun liikkeenjohdon restonomin tutkinnosta. En ehtinyt valmistumistilaisuuteen, joka pidettiin ennen joulua, mutta olo oli melko juhlallinen tänään kuoren avattuani. Aloitin opiskelun jo 2003, eli kaksitoista ja puoli vuotta sitten! Paljon on aikaa mennyt ja monia mutkia matkassa ollut. Tänään, monien kokemusten saattelemana olen kuitenkin erittäin ylpeä "valitsemasta tiestäni". Tämä oli minun tapani suorittaa tutkinto ja pääasia on, että se on nyt vihdoin valmis :-). Olen siis hyvänä esimerkkinä siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä saattaa kesken jäänyt tutkinto loppuun. Yksi kelkka saattoi mennä, mutta pääset hyvin mukaan vielä seuraavan kyytiin :-)!



Toinen merkittävä saavutus 2015 vuodelle on tietenkin kolmannen lapsemme syntymä. Olen todella kiitollinen ja onnellinen tästä kohta kuusi viikkoisesta murusta <3!

Toivottavasti teillä on ollut myös antoisa ja
 rikas vuosi. Toivotan kaikille teille monia onnenhetkiä vuodelle 2016!!!


6 kommenttia:

  1. Hei, Kaksosten äitinä (kaksostytöt 7kk) luen aina mielenkiinnolla blogiasi. Odotusaikana ja viimeisen 7kk aikana olen saanut useita kivoja ideoita kirjoituksistasi. Olisi hienoa taas kuulla kuulumisia, jos vain ehdit kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3! Aktivoidun nyt taas, jos löydät vielä tänne :-).

      Poista
  2. Ihana blogi sinulla tosiaan on ja itsekin olen saanut paljon ideoita tästä ja ihanaa seurata kaksosten kehitystä, kun oma tyttö lähes saman ikäinen. Toivottavasti löydät aikaa ja energiaa vielä kirjoitella arjesta kolmen pienen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3! Mukavaa kuulla. Aktivoidun nyt taas, jos olet vielä kuulolla :-).

      Poista
  3. Moi,en löytänyt täältä sun s-posti osoitetta. Mulla on 2014 syntynyt tyttö jolla melkein samanlainen kehityshäiriö kädessä kuin teillä ja olisi kiva kuulla esim. Noista vertaistuki jutuista kun itse olen melko yksin tämän asian kanssa ja nyt toisen lapsen syntymän lähestyesaä olisi ihana puhua jonkun kanssa. Mun s-posti on heli.tommila@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heli! Päivitän tänne yhteistietoja pian, mutta laitan sinulle sähköpostia. Kiva, että olet löytänyt blogiini ja vertaistuki on todella tärkeää. Ollaan yhteyksissä!

      Poista