torstai 10. heinäkuuta 2014

I love Suomi

Juttelin Skypessä espanjalaisen ystäväni kanssa, joka oletti minun olevan jo takaisin työelämässä äitiysloman jälkeen. Silloin vasta tajusin, että tosiaan olisin jo takaisin töissä, jos asuisimme Espanjassa tai vaikka Jenkeissä. Tuntuu todella kaukaiselle ajatukselle, että veisin tytöt hoitoon näin pienenä. Olen viihtynyt tosi hyvin kotona ja suunnitelmissa onkin jatkaa näin ainakin ensi kesän yli, jos taloudellinen tilanne vain sallii hoitovapaalle jäämisen.

Jos olisin jatkanut entisellä työnantajallani Arabiemiraateissa, olisin joutunut irtisanoutumaan työstäni tullessani raskaaksi. Mikäli minua olisi kiinnostanut palata takaisin työelämään lapsen syntymän jälkeen, olisin joutunut hakemaan uudestaan omaa työpaikkaani ja aloittamaan urakehityksen alusta. Tällainen menettely tuntuu todella hurjalta suomalaisen naisen näkökulmasta ja meidän ei onneksi tarvitse kantaa huolta tuollaisista työsuhdeasioista.

Muutama kuukausi sitten taisinkin olla juttu uutisissa siitä, kuinka Suomi on maailman paras maa olla äiti. Kyllähän asiat ovat todella hienosti täällä, kun oikein alkaa miettimään. Meillä on mm. pitkä äitiysloma, sekä hienot neuvolapalvelut ja terveydenhuolto. Äitiyslomalle jäädessäni taisin vähän tuskailla meidän Kelan kanssa närkästyneenä, kun jouduin moneen kertaan lähettämään tarkennuksia ja oikaisuja, mutta todella pientä se on tässä hienossa kokonaisuudessa. 

Olen kiitollinen, että tyttäremme ovat saaneet syntyä Suomeen ja toivottavasti palvelut ja etuudet säilyvät yhtä hyvinä myös läpi heidän elämänsä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti