perjantai 12. joulukuuta 2014

Onnea 1-vuotiaalle!



Ystäväni suloinen poika täytti vuoden jo marraskuun alussa, mutta synttäreitä juhlittiin heidän kotonaan Porvoossa vasta viime viikonloppuna. Synttärisankari oli taas kasvanut paljon ja näytti niin isolle pojalle farkkupaidassaan ja juuri leikatuissa hiuksissaan. Hän oli saanut leikkinurkkaukseensa uudet puolapuut ja voimistelurenkaat, joissa hän osasi jo voimistella taitavasti vanhempiensa avustuksella. Synttäreillä oli hauska eläinaihe ja myös vieraat saivat päähänsä eläinkuvioiset pannat. Alisa ja Ella olivat taas silmät suurina ihastuksista hienossa leikkinurkkauksessa, joka oli pullollaan erilaisia uusia leluja. 

Hankimme yksivuotiaalle lahjaksi puisen autoradan, joka toikin hymyn pojan kasvoille auton huristellessa itsekseen alamäessä. Ei ole enää montaa kuukautta meidän yksivuotisjuhliin. Täytyy pikkuhiljaa alkaa suunnittelemaan jo tätä tärkeää päivää. 








Äidin sydän
Äidin sydämessä
on kultainen arkku jossa,
on elämän helmet säilössä.
Äiti arkkua usein avaa
ja muistojen helmiä katselee salaa.
Helmistä yksi on kirkkain ja suurin,
se on äidille kaikkein rakkain, kuulin.
Pinnassa säihkyvä timanttien raita,
siinä on lapsosen vauva-aika.
Hymyt,
naurut,
kuolapusut,
iholla samettinen nukka.
Vauvantuoksu,
untuvatukka,
jalassa vaaleanpunainen sukka.
Ne kaikki äidin arkussa
ovat helminä iäksi tallessa.
Ja vuoden päästä äiti saa
taas arkkuunsa uuden helmen loistamaan!
Onnea 1-vuotiaalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti