torstai 16. lokakuuta 2014

Päivä meidän arkea

Raskausaikana mietin monesti, mitenhän meidän arki sujuu vauvojen kanssa. Mitä juttuja ehdin tehdä ja mitä en? Tykkäsin silloin lukea äitiysblogejen postauksia päivien kulusta. Myös Vauva-lehden 24 tuntia-juttusarja kiinnosti kovasti.

Eilen päätin itsekin kerätä päivän kulun läpi postausta varten. Päivät menee aina niin nopeasti ja tuntuu, ettei montaa juttua ehdi tehdä. Tästä postauksesta tulikin tosi piiitkä, kun päätin tehdä yksityiskohtaisen version. Varoitus siis jo etukäteen, että postaus saattaa olla tylsän pitkäveteinen ;-). 

Eilen oli todella normipäivä. Päivä koostui niistä asioista, joita teemme yleensä arkisin - päikkäreitä, syömistä, ystävätreffejä tai kerhoilua ja illalla äiti pääsee toivottavasti jumppaan. Oikein onnistunut normipäivä kaiken kaikkiaan :-)!


7.15
Tytöt heräävät ensimmäisen kerran. Tunnistän heidät jo hyvin äänestä ja kuulen, että Ella on hereillä. Alisakin herää, kun menen lastenhuoneeseen. Imetän heidät ja vaihdan vaipat. Teen kaiken pimeässä huoneessa, jotta tyttöjen on helpompi päästä takaisin uneen.

7.30 
Mieheni käyttää Lucan ulkona ja lähtee töihin.

7.45
Palaan takaisin sänkyyn ja torkun siellä Luca kainalossa. Luen kännykällä uutisia ja Facebookia. Äänitän muutaman Whatsup- ääniviestin ystävälleni Arabiemiraatteihin. Meillä on tapana lähettää ääniviestejä päivittäin. Ne on niin hyvä keksintö! Skypeen me pystytään harvoin menemään samaan aikaan ja tavallisten viestejen kirjoittamiseen taas kuluisi hirveästi aikaa. Ääniviestit taas voi kuunnella silloin, kun itse ehtii ja sanelu sujuu nopeaan.


8.30
Kelasta soitetaan koskien Ivaliidiliiton sopeutumisvalmennuskurssia, jolle olemme hakeneet. Alan miettimään ratkaisua, että pääsemme mukaan kurssille.  

9.02
Tytöt heräävät ja imetän heidät uudelleen. Laitan Radio Aallon Dynastian päälle, jota kuuntelen joka aamu. Aallon soittolista alkaa vaan puuduttaa samoilla kappaleillaan.


9.20
Laitan pyykkikoneen päälle, annan Lucalle ruoan, keitän kahvit ja aamupuuron ja puen tytöille päivävaatteet.



10.05
Tytöt syövät aamupuuron, johon lisään marjasosetta. Juon itse välissä kahvia.



10.33
Puuro ei oikein maistunut tänään, joten syönti oli hidasta ja lopputulos sotkuinen. Päätän vaihtaa tyttöjen vaatteet ja petaan meidän sängyn.


10.44
Tytöt leikkivät puhtaissa päivävaatteissa lattialla ja minä alan syömään aamupuuroa. Etsin samalla omenapiirakkareseptiä netistä, koska haluan leipoa jotain viemisiksi ystävälleni. Katson nykyään 80 prosenttisesti reseptini netistä. Ongelmana on joskus, että unohdan ottaa hyvät reseptit ylös ja en löydäkään niitä enää uudelleen. 


11.10 
Omenapiirakka on valmis uuniin ja tytöt leikkivät vielä tyytyväisinä lattialla. Olen melko nopea, mutta sotkuinen kokki. Siivoan keittiön ja laitan astianpesukoneen päälle.


11.28
Laitan pyykit kuivausrumpuun ja aloitan meikkaamaan. Alisa alkaa olla jo aika kärsimätön ja vähän väsynyt, joten meikkaan tyttöjen vieressä lattiailla ja viihdytän niitä samalla. Voisin tietysti nousta samalla ylös, kun tytöt heräävät ensimmäisen kerran seiskan aikaan ja meikkailla rauhassa ennenkuin tytöt nousevat ylös. Haluan kuitenkin mielummin aloittaa päivän rauhassa sängyssä köllötellen, joten meikkini valmistuu viidessä minuutissa.


11.43
Omenapiirakka on valmis ja tytöt syövät lounaaksi karjalanpaistia. Ruoka maistuu hyvin, joten ruokailu on nopea ja siisti. Ruoan päälle vauvat hörppivät vettä nokkamukista.



11.52
Tytöt ovat valmiita ulos ja nukkumaan. Viemme Lucan ulos pienelle lenkille ja vauvat nukahtavat saman tien.



12.08
Tytöt jäävät nukkumaan ulos vaunuihin ja minä menen vielä sisälle siistimään paikkoja ennen lähtöä. Teen myös pikaimuroinnin. Meillä on nykyään paljon vähemmän imuroitavaa, kun Ricoa ei enää ole. Lucasta lähtee tosi paljon vähemmän karvaa.


12.25
Valmiina lähtöön treffaamaan ystävääni ja hänen kahta pientä tyttöään. Vielä omenapiirakka mukaan ja kohti juna-asemaa.


12.42
Junassa tytöt jatkavat uniaan, minä juon kahvia ja selvittelen soittamalla Ellan sopeutumisvalmennuskurssihakemusasiaa.


12.55
Vaihdamme junaa ja hissi on edelleen rikki. Reippaat teinipojat tarjoavat iloisena apuaan vaunujen kanssa, joka ilahduttaa minua kovasti.


13.15
Iloisen väriset syksynlehdet piristävät maisemaa ystäväni kotitiellä.


13.21
Kannan vauvat sylissäni yläkertaan ja he heräävät kesken unien. Ihana vastaanotto saa kuitenkin Alisan ja Ellan virkistymään.



13.45
Myös ystäväni nuorempi tyttö heräilee päiväuniltaan. Lapset leikkivät keskenään ja ystäväni laittaa meille lounaaksi kanasalaattia.





14.03
Lounas on valmista ja ovikello soi. Kolmas ystävämme miehineen saapuu yllätysvisiitille vapaapäivänään.





14.57
Alisa ja Ella ovat melko kiukkuisia ja väsyneitä. Syötän heille riisiä ja lihaa ja laitan heidät nukkumaan ulos parvekkeelle.


15.15
Omenapiirakka ja muut herkut on katettu pöytään ja päästään kahvittelemaan. Ehdin rauhassa juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia vauvojen ollessa päiväunilla.


16.35
Mieheni tulee hakemaan meidät mukaansa kotiin työmatkallaan. Tytöt heräävät taas kesken unien, kun siirrämme heidät turvaistuimiin.



17.07
Kotimatka kestää noin puoli tuntia, joten ehdimme miehen kanssa vaihtamaan päivän kuulumiset. Ella on hieman huonotuulinen ja yritän saada häntä rauhoittumaan takapenkille. Vauvojen lohdutus vaan on tosi hankalaa, kun itse istuu etupenkillä. Yleensä tytöt nukkuvat matkalla ja autossa on rauhallista. Aikataulu painaa vähän päälle, koska haluan ehtiä jumppaan kuudeksi.



17.32
Ollaan kotona ja aloitan imettämisen välittömästi. Normaalisti antaisimme noin klo 18 iltapuuroa, mutta olen menossa Body Combatiin ja haluan rintani mahdollisimman tyhjäksi ennen hyppimistä :-/. Tytöt jää mieheni kanssa leikkimään, kun vaihdan pikaisesti vaatteet ja lähden kohti salia.

17.53
Pysäköin auton salin pihaan ja syön pikaisesti banaanin ennen jumppaa. Banaani on ylikypsää (yök), mutta en tykkää heittää ruokaa roskiin. Hyvinhän minä ehdin :-)! Eiku taistelemaan!


19.09
Olen takaisin kotona imettämässä taas. Combat meni kivasti, vaikka alkuun omenapiirakka ja muut herkut vähän hyppivätkin mahassa. Jumpat ovat minun ehdoton henkireikäni. Saan tunnin ajan vain keskittyä omaan tekemiseen, hyvään musiikkiin ja fiilistelyyn. Mieheni on vaihtanut tytöt yökkäreihin ja he nukahtavatkin samantien, kun ovat syöneet.

19.24
Suuntaan ruokakauppaan. Tapaan siellä sattumalta meidän kivan naapurin, jonka kanssa vaihdamme kuulumisia. Ostan monta kurkkua, koska se maistuu meidän koko perheelle niin hyvin.


20.08
Lucan kanssa iltalenkillä. Ihanan raikas ilma, mutta niin pimeää :-O!


20.30
Olen takaisin kotona ja mulla on hirveä nälkä! Syön perinteisen setin ananasta ja rahkaa. Halailen hetken miehen kanssa. Sitten iskee laiskuus. Onneksi mies kertoo syövänsä huomenna lounasta ravintolassa, joten kokkaukseksi suunnittelemani lasagne voi odottaa huomiselle. Samoin pyykkit saavat odottaa lajittelua huomiseen. 




21.00
Katselen läpi päivän aikana otettuja kuvia ja niitä on paljon! Aloittelen kirjoittamaan tätä postausta. En yleensä katso juuri mitään telkkarista reaaliajassa, mutta nyt vilkuilen uutta Aku Hirviniemen matkailuohjelmaa, jota mieheni katsoo. Ihan ok sarjalle vaikuttaa, vaikka osa vitseistä on jo mielestäni aika väsyneitä. Luen suosikkiblogejani ja eksyn muillekkin sivuille. Jossain vaiheessa mieheni siirtyy jo nukkumaan.

23.10
Suljen koneen ja menen itsekin sänkyyn. Vilkuilen vielä Facebookia ja laitan muutaman Whatsup-viestin.

23.41
Laitan puhelimen pois ja nukahdan samantien.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti